Ruotsalaistutkimus löysi selvän yhteyden tekstailun sekä niska- ja yläselkäongelmien väliltä. Lue käytännölliset vinkit epäergonomisen asennon ja someniskan korjaamiseen.
Kun yli seitsemää tuhatta iältään 20–24-vuotiasta ruotsalaista kännykän käyttäjää tutkittiin kyselylomakkeiden avulla viiden vuoden ajan, tulos oli selvä: niillä, jotka tekstailevat eniten, on myös eniten niska- ja yläselän kipuja. Näppäilyn seuraukset näkyvät myös sormien tunnottomuutena tai nipistelynä. Suomessa tutkimuksesta uutisoi ensimmäisenä HS.
Ilmiön taustalla on huono ergonomia: kun tekstiviestiä näpytellään, useimmat pitävät puhelinta melko alhaalla vatsan edessä. Asento tuntuu käsille luonnolliselta, mutta samalla näyttö on niin kaukana, että pää työntyy eteen. Sormiongelmiin taas johtaa saman liikkeen jatkuva toisto.
Selkäliiton Selkäkanavallakin kerrotaan niin sanotusta someniskasta, jonka tunnusmerkkejä ovat etukumara ja lysähtänyt asento. Tästä seuraa kova kuormitus nikamille, välilevyille, nivelsiteille ja lihaksille.
Someniskalla voi olla vaikutuksia hengitykseen, sydämen sykkeeseen, verenpaineeseen, päänsärkyihin, hormonieritykseen ja jopa mielialoihin asti. Kaularankakin rasittuu niin paljon, että sen luonnollinen kaari muuttuu – vaikutuksia on nähty jopa seitsemänvuotiailla älylaitteiden käyttäjillä.
Taistele vastaan
Koska harva pystyy tai haluaa luopua älypuhelimestaan, on hyvä tietää, miten someniskaa voi ehkäistä. Selkäliitto antaa tähän neuvoja.
Ensinnäkin on tärkeää pidellä puhelinta pään korkeudella suun edessä: kun näyttö on pystyssä, on pääkin. Kyynärpäät voi tukea vartaloon.
Toisekseen kannattaa opetella hyödyntämään ääniviestejä ja puheohjausta, sillä näin näppäilyn määrä vähenee.
Lisäksi kannattaa pitää säännöllisesti taukoja, tekstailla molemmilla käsillä, kiinnittää tietoista huomiota ryhdin ojentamiseen sekä venytellä rinta- ja kaulalihaksia.
Lähteet: Sciencedirect.com, HS.fi, Selkäkanava.fi (Selkäliitto)