Ahneus ja valvonnan puute ovat erittäin huono yhdistelmä, kirjoittaa dekkarikirjailija ja MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä.
En ollut finanssikriisin aikaan taloustoimittaja, eikä kriisi tuonut Suomen oikeussaleihin suoraan siihen liittyviä juttuja. Jouduin – tai ehkä nyt ajatellen pääsin – perehtymään siihen kirjaprojektissa.
Kirjoitin Rahanmetsästäjät -kirjan (Crime Time 2013) yhdessä amerikkalaisen pankkiirin Scott Stevensonin kanssa. Projekti kesti kolme vuotta ja välimiehenä siinä oli Scottin kanssa Manhattanilla työskennellyt veljeni Jouko. Scott ja Jouko olivat eläneet juuri sitä pankkiirielämää, joka suisti maailman finanssikriisiin.
Kirja oli New Yorkiin 2007-2008 sijoittuva jännityskertomus siitä, mihin rahanhimo johtaa. Sen suurin ansio on nyt ajatellen juuri tuon ajan liike-elämän kuvauksessa.
Kuinka yksittäinenkin asuntolaina vaikutti
Kirjaprojekti alkoi 2010. Tarinaa ja henkilöitä rakennettiin palasittain. Kyse ei ole dokumentista, vaan dekkarin muotoon rakennetussa fiktiosta, mutta kirja antaa käsityksen siitä, mitä elämä Wall Streetillä siihen aikaan oli.
Kirjaprojektissa aluksi kirjoitin itse dekkarijuonta ja Scott kuvasi pankkielämää. Vähitellen tajusin mahdottomuuden. Oli pakko ymmärtää myös tuon ajan pankkimaailmaa. Luin kirjoja ja raportteja, kävimme pitkiä puheluja ja lopuksi matkasin New Yorkiin, jossa kuusi päivää kiersimme tapahtumapaikkoja ja puhuimme niistä veljeni kanssa.
Lopulta ymmärsin – ainakin riittävällä tasolla – mistä asuntoluottojohdannaisissa oli kyse. Miten bisnes oli rakennettu ja miten pankit toimivat. Miten se, että yksittäinen sadantuhannen dollarin asuntolaina jäi maksamatta, näkyi johdannaisdiileissä moninkertaisina tappioina sille, jolle luottopaperi oli päätynyt.
Myös perhe oli uhrattava
Matematiikan hallitsevat treiderit rakensivat pankeissa diilit ja myyntimiehet kauppasivat ne isoille yrityksille, esimerkiksi vakuutusyhtiöille. Monta vuotta kaikki hyötyivät jatkuvasta kasvusta.
Pankkialan ammattilaisia saattoi verrata ammattilaisurheilijoihin. Vain parhaiden yliopistojen huiput pääsivät alalle, jossa ura kesti korkeintaan 10-15 vuotta. Siinä ajassa oli ansaittava loppuelämän kattavat varat. Jos tuotot eivät ylittäneet aiempia vuosia, potkut uhkasivat. Uusia tulijoita oli jonossa. Muu elämä – myös perhe - oli uhrattava tälle.
Pankeissa ja pankkiiriliikkeissä raha, valta ja kontrolli hallitsivat kaikkea ilman mitään tarkempaa valvontaa. Ahneus oli koko toiminnan motivaatio ja finanssikriisi se mihin se johti. Valvovat viranomaiset eivät pysyneet tai halunneet pysyä bisneksessä mukana lainkaan. Presidentti George W. Bush oli vähentänyt kontrollia.
"Pelkästään demonisoimalla ei opita"
Pankkiorganisaatiot rakennettiin sen varaan, että bisnestä tekevien työntekijöiden palkasta yhdeksänkymmentä prosenttia oli bonuksia, joiden suuruuden esimies määräsi. Kenelläkään ei ollut tässä mallissa halua ihmetellä toimintatapoja tai millaisia luottopaketteja myytiin, koska ihmettelijät eivät saaneet bonuksia, vaan kenkää.
Lopulta pankkeja pelastettiin veronmaksajien rahoilla. Omassa työssäni kriisi heijastui MTV:n yt-neuvotteluina. Niitä oli neljät viiden vuoden aikana ja noin puolet työntekijöistä karsittiin. Tehtävät eivät kuitenkaan vähentyneet.
”Asioita olisi voitu ja olisi pitänyt tehdä toisin. Menneestä on opittava, mutta pelkästään demonisoimalla ei opita. Hilsettä ei hoideta katkaisemalla pää. Wall Street ei ole enää vain kapea katu eteläisellä Manhattanilla vaan se kuvaa koko globaalia taloutta”, kirjoitimme Scott Stevensonin kanssa Rahanmetsästäjien loppusanoihin vuonna 2013.
Opittiinko kriisistä? En osaa sanoa, koska en ole seurannut tuota maailmaa niin tarkasti kirjan jälkeen. Sen tiedän kuitenkin, ettei ihmisten ahneus katoa mihinkään.
Video: MTV Uutisextran vieraana Finassialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.