Yrityspomojen esitys "Sata tuntia lisää töitä" törmäsi ay-muuriin, mutta tuskin ajatusta on haudattu. Mitäpä jos aloitetaan vapusta, kun työajan pidennys pulpahtaa seuraavan kerran pintaan.
Kun vappu osuu keskelle viikkoa, siinä menee simasuilla vähintään puoli työviikkoa plörinäksi. Myös tulevat vuorineuvokset viljelevät teekkarihuumoriaan monta päivää ennen ja jälkeen vapun. Vähempikin ilonpito riittäisi.
Siis vappu viikonlopuksi. Jos maailman paraateissa ihmettelevät suomalaista poikkeusta, heille voi vastata, juhlimme työn merkeissä.
Seuraavaksi tämän viikon kirkollisen juhlapyhän kimppuun – helatorstai viikonlopuksi että heilahtaa.
Pienillä muutoksilla syntyisi muutama kokonainen työviikko lisää. Herrojen vaatimuksesta voisi täyttyä hyvin puoletkin ja suhtkoht kivuttomasti.
Mutta jos joku nyt ehdottomasti tykkää minuuttipelistä, niin puolitetaan sitten palaverit – ajallisesti ja määrällisesti. Tiedän, että kampaviinerin ehtii syömään alle kahdessa minuutissa.
Sen sijaan 15 minuutin pidennys työpäivään kuulostaa enemmän kello-Kallen teknisiltä laskelmilta. Vartti nimittäin hupenee, kun laahustaa terveyssandaaleissa muutaman kerran työpäivän aikana tupakkapaikalle.
Mutta jos joku nyt ehdottomasti tykkää minuuttipelistä, niin puolitetaan sitten palaverit – ajallisesti ja määrällisesti. Tiedän, että kampaviinerin ehtii syömään alle kahdessa minuutissa.
Onko sitten työajan pidennys ylipäänsä tarpeen? Se haiskahtaa digitalisoituvassa maailmassa kovin 70-lukulaiselta keinolta, joka ei ainakaan yksin toimi. Mikä hyöty on takoa vasaraa vartti pitempään, jos päämarkkinamme Eurooppa on syväjäässä, tavaraa ei osata myydä ja robotisaatio luo tehokkuutta.
Loppupeleissä katse kääntyy johtamiseen ja johtajiin. Niihin lahjakkuuksiin, joiden Björn Wahlroos on pelännyt jo vuosikymmenten ajan muuttavan Suomesta maailmalle. 80 prosenttia kansasta voi kysyä, onko joku muu muuttanut kuin Nalle Ruotsiin?