Tiistain uutispommin pudotti Finnair, joka ilmoitti tuhannen työntekijän vähennystarpeesta. Pommi ei toki pudonnut aivan yllättäen, kun ottaa huomioon, mitä Suomen hallitus viikko sitten teki. Vastoin muiden EU-maiden linjauksia se päätti kiristää matkustusrajoituksia eli suitsia lentoliikennettä, kirjoittaa MTV Uutisten päätoimittaja Ilkka Ahtiainen.
Finnairin yt-ilmoitus on mittaluokaltaan tyrmistyttävä, Suomen yrityshistorian kärkipäätä kuten Kauppalehti laskeskelee. Yt:t eivät toki johdu yksin hallituksen viikon takaisista kiristyksistä, vaan ilmailun surkeista lähivuosien näkymistä.
Ikävä kyllä tämä saattaa olla vasta preludi. Jos ja kun maailmanlaajuinen kysyntä hiipuu teknologiateollisuudessa, joka on Suomen viennin avainala, ja jos ja kun hallitus lähiaikojen päätöksillään lamauttaa kotimaisen tapahtuma-alan, työttömyys iskee suomalaisiin perheisiin syksyn aikana tuhatluvuin vielä monta kertaa.
Eristäytymispäätös näyttää kummalta
Sitäkin kummallisempaan valoon asettautuu hallituksen viikon takainen eristäytymispäätös.
Kun nyt tarvittaisiin harkittua avoinna pitämistä, sopeutumista ja kohdentamista, hallitus runttasi silmään keväisen paniikkivaihteen ja pani rajat tukkoon. Perusteena oli "epidemiologinen arvio" – siis ilmeisesti se, että Suomen viranomaisten määrittelemä raja-arvo, 8 tartuntaa 100 000:aa ihmistä kohden viimeksi kuluneiden 14 päivän aikana, on ylittynyt useimmissa Euroopan maissa.
Maan hallituksessa kohtuuden ja järjen ääntä Rkp:n Anna-Maja Henrikssonin ohella käyttävä keskustan Mika Lintilä tosin huomautti MTV Uutisten haastattelussa, ettei kyseinen raja-arvo perustu oikeastaan mihinkään ja on paljon pienempi kuin muissa maissa noudatettu raja-arvo.
Tauti näyttää harmittomalta
Tauti itsessään näyttää paljon vähemmän vaaralliselta kuin vielä muutama kuukausi sitten. Ellei suorastaan harmittomalta.
Katsoipa Tukholmaan, Lombardiaan tai New Yorkiin, uusia kuolemantapauksia ilmenee vähän, eikä tehohoitopotilaita ole jonoksi asti. Näin siitä huolimatta, että rajoituksia on kevään shokin jälkeen purettu joka puolella. Ehkäpä asiantuntijat voisivat selittää, miten tämä on mahdollista.
Kun tautitilanne on rauhallinen, rauhallisuutta voisi odottaa päätöksentekijöiltäkin.
Rajoitusten ja kieltojen sijaan niin poliitikkojen kuin virkamiestenkin pitäisi suunnata kaikki energiansa sellaisten ratkaisujen etsimiseen, joilla Suomen talous voisi pyöriä ja suomalaiset elää mahdollisimman normaalia elämää – myös siinä tilanteessa, että syksy tuo jonkinlaisen koronatartuntapulssin.
Testaaminen kannattaa, iäkkäät ja riskiryhmät pitää suojella, eikä maskeista ruuhkabussissa ole ainakaan haittaa. Näistä asioista ei ole epäselvyyttä.
Mutta on hyvä kysymys, miksi koronatartunnasta pitäisi tehdä erityinen numero, jos sen oireet ovat vähäiset tai peräti olemattomat? On vaikea keksiä järkiperusteita, miksi tavallisen perusterveen suomalaisperheen pitäisi ottaa arjessaan vastaan taloudelliset osumat, jotka eivät johdu taudista vaan rajoituspolitiikasta.
Pelissä on tapahtuma-alan tulevaisuus
Finnairissa ei ole nyt kivaa kenelläkään, mutta pelosta jäykkänä on myös koko suomalainen tapahtuma-ala: messujen, näyttelyiden, konserttien ja urheilutapahtumien järjestäjät, taiteilijat, urheilijat ja seurapomot. Popcornin paistajaa unohtamatta.
Median raportoinnin perusteella alan toimijat olivat saada kollektiivisen halvauksen, kun Aluehallintovirasto töräytti maanantaina julkisuuteen virheellisen sosiaali- ja terveysministeriöstä peräisin olleen tiedotteen. Sen mukaan kokoontumisrajoituksia olisi kiristetty jälleen tuntuvasti.
Päättäjien kannattaa panna merkille, ettei säikähdys johtunut taudin vaan vaan rajoitusten pelosta.
Hallitus kokoustaa ensi viikolla, ja asialistalla saattavat olla myös kokoontumisrajoitukset. Jos näin käy, ollaan isojen asioiden äärellä. Pelissä ei ole enempää eikä vähempää kuin tapahtuma-alan tulevaisuus ja tuhansien ihmisten työpaikat.