Leijonat vieraili tiistaina Auschwitzin keskitysleirillä Puolassa. Kokemus sai pelaajat hiljaiseksi.
– Jos vain voi skipata, niin nyt skippaisin.
– Joo, tietty, ymmärrän täysin.
– Kiitti, nähdään huomenna.
Minun oli yhtä kiusallista pyytää kommentteja kuin pelaajien vastata "ei".
Jälkikäteen olen helpottunut, että minun ei tarvinnut kysellä reissusta mitään. Joillekin tragedia jää etäiseksi, joitakin se jopa koskettaa läheltä, mutta jokainen saa käsitellä näkemänsä henkilökohtaisesti.
Jos pelaajan on joskus ottelun – siis pelin – jälkeen vaikeaa koota ajatuksiaan, niin mitä liikkuu päässä silloin, kun on juuri käynyt yli miljoonan ihmisen murhapaikalla? Kun on juuri nähnyt kaksi tuhatta kiloa hiuksia, jotka on leikattu kymmenien tuhansien kaasukammiossa teloitettujen ihmisten päistä? Kun on juuri nähnyt, kuinka paha ihminen voi äärimmillään olla?
Auschwitzin hirmuteot ovat niin käsittämättömiä, että niitä on mahdotonta hahmottaa täysin, vaikka kävisikin paikan päällä. Pystytkö itse kuvittelemaan, kuinka monta ihmistä miljoona todellisuudessa on? Niistä ihmisistä saisi tiiviin jonon Suomen päästä päähän.
Voin kertoa, että paluumatkalla Ostravaan autossamme oli hiljaista.
Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen sanoi, että joukkue pyrkii vapaapäivänä saamaan ajatukset pois jääkiekosta. Siinä onnistuttiin aivan varmasti.
Kojolle vielä terveiset: ehkä tämän turnauksen aikana ei enää kannata puhua pelaajille "sota-alueesta".
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.