Fifa-pomo Gianni Infantinon esiintyminen ja lausunnot median edessä MM-kisojen aattona osoittavat, että ongelman mädässä ytimessä muutoksia ei ole näköpiirissä, kirjoittaa MTV Urheilun Jere Hultin.
Infantino puhui Qatarissa lauantaina medialle. Trump-henkisen itsekritiikittömän monologin aikana italialais-sveitsiläinen haukkui länsimaat Qatariin kohdistuneen "liiallisen" kritiikin vuoksi. Leuat lattiaan saaneen puheenvuoron surkuhupaisin "huippukohta" kuultiin, kun maailman vaikutusvaltaisimpiin järjestöihin kuuluvan puljun pomo rinnasti itsensä erinäisiin vähemmistöihin.
Infantino astui Fifan johtoon vuonna 2016, kun hänen edeltäjänsä Sepp Blatter sai perintönsä valmiiksi korruptioskandaalin ja eroilmoituksen muodossa. Hiljattain varmistui, että 52-vuotias Infantino jatkaa virassa myös kolmannen kauden. Muutosta ulosantiin liiton korkeimmalta huipuilta ei siis ole luvassa.
LUE MYÖS: Nolasiko Fifa-pomo itsensä täysin? Tämä 50 sekunnin puheenvuoro hämmästyttää maailmalla – ”Tunnen itseni homoseksuaaliksi”
Korulauseet romukoppaan
Vaikka puheenjohtajan valinta tehdään vasta ensi keväänä, kävi jo nyt aikarajan puitteissa selväksi, että vastaehdokkaita ei saatu järjestettyä. Fifa ei ole kiinnostunut järjestämään edes äänestysteatteria asiasta. Tilanne on toki turvallinen siltä kannalta, että esimerkiksi äänten ostaminen on tehty mahdottomaksi.
Alkava MM-turnaus on surullinen tapahtuma ihmisoikeuksien näkökulmasta. Qatarissa homoseksuaalisuus on rikos, ja samaa sukupuolta olevien suhteet on laissa kielletty. Kisojen lähestyessä krittinen keskustelu konservatiiviseen muslimimaahan viedystä MM-sirkuksesta on kasvanut.
Tuntuu silti, että tilaa ottanut narratiivi, jonka mukaan Qatarin turnaus on nyt se käännekohta ja kova hinta, joka viimein tapahtuvasta muutoksesta maksetaan, on harhaa.
LUE MYÖS: FIFA-pomolta hämmentävää puhetta Qatariin kohdistuneesta kritiikistä – "Tämä on tekopyhyyttä"
Infantinon puhe osoittaa, että Fifan korulauseet muutoksesta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta voidaan heittää romukoppaan. Samalla kun maailman suurin urheilutapahtuma järjestetään siirtotyöläisten ruumiiden ympärillä, maassa turnausta edeltävän ajan asunut ja henkilökohtaisia suhteitaan voidellut liittopomo lataa länsimaille syytöksiä tekopyhyydestä.
– Voitte ristiinnaulita minut, olen täällä sitä varten. Älkää kritisoiko Qataria, Infantino maalaili.
Parempaa ei ole luvassa
Fifa-pamppu esitti kirkkain silmin performanssinsa viimeisenä toiveena, että ihmisten annettaisiin nauttia MM-kisoista, sillä ne ovat vain kerran neljässä vuodessa. Nykyinen keskusteluilmapiiri, eli toisin sanoen Qatarissa järjestettävien kisojen kritisointi on Infantinon mielestä omiaan lisäämään maailman jakautumista.
Tämänkaltaiset puheet osoittavat, että parempaa ei valitettavasti ole luvassa. Qatarin MM-kisat eivät näytä olevan käännekohta surkean, läpimädän Fifan toiminnassa, vaan valitettavasti yksi uusi häpeätahra, josta tehdään vuosien kuluttua jälkiviisaita lausuntoja.