Stellan Skarsgårdin ja Jared Harrisin tähdittämä Chernobyl on kammottava kuvaus ihmishistorian pahimmasta ydinvoimaonnettomuudesta – mutta saa katsojan kiemurtelemaan aivan toisesta syystä. Juttu sisältää juonipaljastuksia.
Yksi toimittajan työn hyviä puolia on se, että on suhteellisen helppoa pysyä ajan hermolla. Tai ainakin seurata sivusta populaarikulttuurin kuumimpia ilmiöitä, kuten esimerkiksi Game of Thrones. Häpeiltävä paljastus: en ole koskaan seurannut kyseistä sarjaa, ja saanut tuta sen seuraukset toimistolla, kahvipöydässä, lounastauoilla, illanistujaisissa, kaikkialla.
Game of Thronesin päätyttyä HBO julkaisi ensimmäisen jakson Stellan Skarsgårdin, Jared Harrisin sekä Emily Watsonin tähdittämästä viisiosaisesta Chernobyl-sarjasta ja toivoin pääseväni takaisin sosiaalisiin ympyröihin. Ehkä tämä sarja olisi sellainen, josta kaikki pian puhuisivat?
Nyt, kaikki viisi osaa katsottuani todella toivon, että näin olisi. Chernobyl on kammottavan todentuntuinen kuvaus siitä, kuinka kamalalla tavalla kaikki meni pieleen Tshernobylin ydinvoimalassa 26. huhtikuuta vuonna 1986. Tuolloin voimalassa yritettiin hinnalla millä hyvänsä saattaa loppuun testi, jonka seurauksena voimalan nelosreaktori räjähti valtavalla voimalla, päästäen ilmoille massiivisen määrän radioaktiivista säteilyä.
Sarja alkaa kuvauksesta yhden päähenkilön, ydinfyysikko Valeri Legasovin (Jared Harris) itsemurhasta. Tutkija riisti oman henkensä pari vuotta Tshernobylin onnettomuuden jälkeen, jättäen perinnökseen tunnustuksen siitä, mitä onnettomuusyönä oikeasti tapahtui ja ketkä olivat oikeita syyllisiä kammottavaan tapahtumaketjuun, jonka vaikutukset näkyvät vielä tänäkin päivänä.
Kun onnettomuus kävi vuonna 1986, ei minun elämästäni ollut tuolloin vielä tietoakaan. Kosketuspintani onnettomuuteen johtaneita tapahtuneita kohtaan on ollut erittäin vähäinen ja mielikuvani siitä piirtyy autiosta aavekaupungista, tuulessa kitisevästä ruostuneesta maailmanpyörästä ja sijoilleen jätetyistä koululuokista.
LUE MYÖS: Karmiva traileri julki – tältä näyttää Stellan Skarsgårdin tähdittämä Chernobyl-sarja: "Voin pahoin"
Kun aloitin sarjan katselun, tajusin myös, etten tiedä ydinfysiikasta oikeastaan mitään. Chernobylin seuraaminen ei vaadi laajaa tietämystä alalta, mutta asioihin perehtyminen teki omasta katselustani miellyttävämpää.
Chernobyl perustuu tositapahtumiin, mutta se on fiktiivinen sarja. Tarinassa nähdään historiallisia sekä keksittyjä henkilöitä. Tapahtumia seurataan oikeassa, kronologisessa järjestyksessä, mutta osassa on käytetty räikeää värikynää. Jos siis haluaa tietää, mitä voimalassa tarkalleen tapahtui kohtalokkaana yönä, kannattaa ottaa yhteyttä lähimpään ydinfyysikkoon. Sarjassa esitettyihin tapahtumiin ei kannata uskoa sokeasti, vaikka iso kuva tapahtumien kulusta piirtyy melko hyvin.
Chernobyl-sarjassa ydinfyysikko Valeri Legasovia esittää Jared Harris (vasemmalla). Neuvostoliittolaista energiaministeriön johtajaa esittää Stellan Skarsgård.
Chernobyl on alusta loppuun saakka todentuntuista kauhua. Onnettomuuden seurauksilla ei mässäillä, mutta ne saavat silti aikaan pahoja tuntemuksia vatsanpohjassa. Esimerkiksi näky siitä, kuinka paikalla olleille palomiehille ja ydinvoimalan työntekijöille kävi pian onnettomuuden jälkeen säteilyn takia, vei ruokahaluni pitkäksi aikaa.
Chernobylin toinen, ehkä vielä enemmän kauhua aiheuttanut elementti on kuitenkin toisaalla. Sarjassa kuvataan nerokkain ja kouriintuntuvin keinoin neuvostoliittolaista tapaa hoitaa valtava, sekä omaa että muitakin yhteiskuntia uhkaava kriisi ja valtion tapaa kohdella kansalaisiaan. Valtio on kaikista ylin voima, ja sitä uhkaavat joutuvat maksamaan kalliin hinnan. Valhe voittaa aina totuuden, mikäli se edesauttaa valtion pyrkimyksiä, sen asukkaiden hyvinvoinnista piittaamatta.
Jos Chernobylia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, olisi se lohduton. Sarjan on julistettu nyt jo olevan yksi kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista. Syytä onkin: juoni on koukuttava ja koskettava monella tasolla, henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa sekä tapa, jolla katastrofia hoidetaan, saa katsojan kiemurtelemaan turhautumisesta autoritaarista valtionvaltaa kohtaan. Lisäksi Chernobylin lavastus ja puvustus on aivan omaa luokkaansa: vaikka henkilöt puhuvat englantia eri aksenteilla, huutavat kaikki pienimmätkin yksityiskohdat sarjassa täyttä Neuvostoliittoa.
Kuten toivoinkin sarjan katselun aloittaessani, Chernobyl on noussut kuumaksi puheenaiheeksi. Sarja päättyy tietoiskujen liutaan, jossa kerrotaan esimerkiksi kuinka sarjassa esitetyille hahmoille todellisuudessa kävi, milloin Neuvostoliitto todella korjasi onnettomuuteen johtaneet virheet ja kuinka onnettomuus vaikuttaa ydinvoimalan alueella edelleen.
Sarja antaa vahvan viestin siitä, miksi tuota vuoden 1986 kauheaa yötä, sen takia kuolleiden kohtaloa tai Neuvostoliiton kauheuksia ei tulisi koskaan unohtaa.