Leikimme omalla ja toistemme hengillä, kun näpytämme älypuhelinta ajaessamme. Lopettaminen onnistuu vain pakottamalla, koska olemme jo kasvaneet kiinni luureihimme – autossakin.
Monelta rattitekstailua harrastavalta kuljettajalta tuntuu unohtuneen, että ratissa oleva henkilö on vastuussa matkustajien, kanssa-autoilijoiden, jalankulkijoiden, mopoilijoiden ja pyöräilijöiden – aivan kaikkien liikenteen käyttäjien turvallisuudesta.
Oman terveytensä saa minun puolestani jokainen laiminlyödä, mutta kun leikkii muiden hengellä, siitä pitäisi tulla iso rangaistus. Tai sitten pitää keksiä keino, jolla pakottaa autoilijat ja kännykät irti toisistaan ajon ajaksi.
Ratkaisu on kännylukko – älypuhelin ja käsi täytyy saada fyysisesti eroon toisistaan ajon ajaksi, piste.
Luurin saa yhdistettyä autoon bluetoothilla jo monissa kymmenvuotiaissakin autoissa, joita keskimäärin liikenteessämme seilaa. Tämä mahdollistaa puheluiden tekemisen hands-freen kautta ja uusimmissa automalleissa esimerkiksi musiikin soittaminen onnistuu Apple Car Playn tai Android Auton kaltaisten järjestelmien avulla ilman puhelinta. Kännykkää ei mielestäni ajaessa tarvitse koskea ollenkaan.
Miksi? Esimerkiksi siksi, että kännyköiden näprääminen ratissa on tilastojenkin perusteella todella vaarallista. Tarkkaamattomuus ratissa on syynä jopa 30 prosenttiin auto-onnettomuuksista. Asiaa on tutkinut Euroopan komissio.
– Onnettomuustutkijoiden purkaman videomateriaalin avulla on selvitetty, että katse on kiinnittynyt kännykkään tai autossa olevaan kohteeseen muutamia sekunteja ennen onnettomuutta. Liikenteessä asiat tapahtuvat nopealla tempolla. Jos katse on poissa liikenteestä, ei yllättäviin tilanteisiin ennätä reagoimaan ajoissa ja korjausliikkeet tehdään väärään suuntaan ja myöhässä, Liikenneturvan Petri Jääskeläinen kertoi jutussamme aiemmin.
Itse olen herännyt kitkemään ongelmani kolmella tavalla: havaitsemalla oman näpyttelyn huonontavat vaikutukset ajamiseeni, tarkkailemalla muiden kännyjään räpläävien kuljettajien aiheuttamia vaaratilanteita ja muistamalla karun esimerkin ajohistoriastani:
Parikymppisenä ajoin rauhallisella suoralla tiellä lievää ylinopeutta, kun rajoitus oli 70 kilometriä tunnissa. Ryhdyin säätämään radiota, kuten radiota yleensä säädetään – katse oli poissa tiestä muutaman sekunnin. Jotain vilahti vasemmassa reunassa tietä ja sitten pamahti. Auto tienposkeen ja katse kohti tulosuuntaa: tiellä rötkötti hengettömänä suurikokoinen supikoira ja isäukon auton keula oli tuusannuuskana.
Se olisi voinut olla myös paljon suurempi eläin tai jopa ihminen – etenkin jos olisin ajanut jalankulkijoita vilisevässä tilanteessa.
Suoralla tiellä ajaessaan kuljettaja voi erehtyä tuijottamaan matkapuhelintaan pidemmäksikin aikaa kuin muutamaksi sekunniksi – se on inhimillistä, mutta se pitää estää. Tähän lisättynä väsymys, mielialat ja muun auton käytön vaatima huomio – ja tulos on ennemmin tai myöhemmin kohtalokas joko itselle, toiselle ihmiselle, eläimelle tai pahimmassa tapauksessa näille kaikille samalla kerralla.
Jutun kirjoittaja on (vaimon mielestä) puhelinaddikti, joka ajaa päivittäin yli 100 kilometriä työmatkaa – piilotellen kännyään mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin autossa.
Onko sinulla karuja kokemuksia ratissa tekstaamisen aiheuttamista vaaratilanteista? Lähetä tarinasi osoitteeseen autot@mtv.fi ja voit olla osaltasi levittämässä tärkeää sanomaa tarkkaamattomuuden aiheuttamista vaaroista!