Suomalainen jääkiekkohistoria on monien voittojen lisäksi täynnä käsittämättömiä romahduksia ja tiukassa paikassa jäätyjän maine on istunut tiukassa. Nyt kaikki on toisin. Miten nuorista leijonista kasvoi pelaajia, jotka haluavat voittaa enemmän kuin pelkäävät hävitä?
– Tämä ottelu voitetaan, näin uskallan jo sanoa. Tämä ottelu voitetaan, vaikka laukaukset satelevat kohti Hannu Kamppurin maalia kohti.
Nämä olivat selostaja Juha Jokisen viimeiset sanat ennen tuhoa. Viimeiset sanat ennen suomalaisen jääkiekon historian yhtä unohtumattominta sulamista.
Leijonat oli erittäin lähellä voittaa Suomen kaikkien aikojen ensimmäisen MM-mitalin vuoden 1986 kisoissa Moskovassa, kun se johti jatkosarjan ottelussa Ruotsia vastaan 44 sekuntia ennen loppua maalein 4–2.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Pari silmänräpäystä Jokisen itsevarman ennustuksen jälkeen kiekko löytyi Suomen maalista. Keskushyökkääjä Anders ”Masken” Carlsson oli hivuttautunut tekopaikkaan ja uitti kiekon ohi maalivahti Kamppurin.
Pelko. Sen aistii suomalaispelaajista, eikä tarvitse kuin katsoa vanhaa huonolaatuista videopätkää.
Maalia vierestä seurannut suomalainen lyö mailallaan tolppaa ja painaa päänsä alas. Päävalmentaja Rauno Korpi kävelee vaihtoaitiossa hermostuneesti. Ei kai vaan?
– Sanoin, että Suomi voittaa tämän ottelun, enkä vieläkään tuosta uskomuksestani luovu, selostaja-Jokinen jatkoi, kun kiekko irtosi ruotsalaispuolustajan lavasta vähän keskialoituksen jälkeen.
Vain hetkeä myöhemmin ääni kellossa muuttui ja pienen kansan unelmat tummuivat.
– Mutta!
Jokinen on huudahduksensa jälkeen pitkään hiljaa.
– Kerrassaan hämmästyttävä unohdus suomalaispelaajilta. Anders Karlsson oli unohdettu siniviivalle täysin vapaaksi. Käsittämätön lupsahdus Suomen puolustukselta. Näin siinä sitten kävi, kaikki tuntui olevan täysin hallinnassa. Enää ei kannata puhua mitään, selostaja murehti.
Niin, kaikki tuntui olevan täysin hallinnassa.
Lopullisesti Suomen mitaliunelma romuttui vasta seuraavassa ottelussa Kanadaa vastaan. Leijonat nöyrtyi 3-4, jälleen viime hetkien maalilla.
Ylen haastatteluun saapui Kanada-ottelun jälkeen mies, jolla oli vähän liian iso puvuntakki, 80-luvun pilottilasit ja lasien takana kosteat silmät. Päävalmentaja Rauno Korpi itki.
– Yksinkertaisesti kiitän pelaajia, taistelivat erinomaisesti. Ajatukset eivät ole koossa. Yritimme parhaamme, Korpi sanoi ääni väristen mutta urhoollisesti.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
1305 Granlundin ilmaveivi
Kurkkua kuivaa, kädet tärisevät
Jokainen vähän tiukemmassa paikassa ollut harrastelijakin tietää, mitä pelko tekee urheilijalle. Vastuun välttely, käsien tärinä, inhottava olo. Perussuorituksistakaan ei tule mitään.
Urheilupsykologi ja NHL:ssäkin pelannut ex-jääkiekkoilija Tuomas Grönman kiteyttää saman asian tieteellisemmin.
– Työmuistin kognitiivinen kapasiteetti on rajallinen. Pelko täyttää sen kokonaan, kun ajatukset ovat huolissa. Silloin, kun on käpertynyt pelkoon, omiin tuntemuksiin ja sydämenlyönteihin, ei yksinkertaisesti enää pysty havainnoimaan. Pelaajasta tulee hidas, virheiden mahdollisuus kasvaa jatkuvasti ja tilanteet kiitävät ohi, Grönman tiivistää.
Petteri Nummelin suri menetettyä MM-kultaa Lillehammerissa 1999.
Lukossa, TPS:ssä ja Jokereissa pelannut Grönman on urheilupsykologian ja henkisen valmennuksen pioneerejä suomalaisessa jääkiekossa. Hän on laatinut aiheesta oppaan kiekkovalmentajille yhdessä Patrik Lainettakin auttaneen Niilo Konttisen kanssa.
Palataan Grönmanin ajatuksiin ja nuorten tykkien mielenlaatuun hetken päästä.
Karmea sukupolvikokemus
Isäni tapaa joskus puhua vuoden 1986 Ruotsi-ottelusta. Se jäi hänen ja lukemattoman muun suomalaisen mieleen jos nyt ei traumaattisena, niin ainakin hyvin suolaisena muistona. Pieni kiekkomaa kurotti kohti taivasta, mutta viekas länsinaapuri repi haaveet. Leijona ei ollut vielä valmis.
Itse muistan karmaisevimmin tappiot, jotka kaikki muutkin kiekkoa seuraavat sukupolveni edustajat muistavat: Vuoden 1994 Italian MM-kisojen rankkarihäviö finaalissa Kanadalle, jatkoaikatappio loppuottelussa Tsekille Norjan kisoissa 1999 ja Torinon olympialaisten äärettömän kitkerä hopea. Kultaa juhli Ruotsi.
Rankkarissa epäonnistuneen Mika Niemisen mailanheitto, ala-asteen pihalla käydyt kuumat keskustelut tappion syistä ja Teppo Nummisen kyyneleet Torinossa. Eivät ne unohdu koskaan.
Siellä se on. Leijonat kärsi kotikisoissaan 2003 Ruotsia vastaan yhden suomalaisen urheiluhistorian ikimuistoisimmista tappioista.
Ja totta kai: kotikisojen puolivälierätappio 5–1 johdosta 5–6 tappioon vuonna 2003. Ruotsia vastaan, tietysti.
– Katsoin peliä telkkarista ja sen vain näki, että Ruotsi menee ohi. Vaikka eroa oli vielä pari maalia, jätkät olivat aivan lamautuneita. Kollektiivinen, aivan saatananmoinen sulaminen. Siinä iski varmaan kaikki se vanha painolasti, historia ja Ruotsi. He pelkäsivät, Tuomas Grönman sanoo.
– Vastustaja näkee epävarmuuden ja pelon ihan niin kuin saalistava eläin haistaa loukkaantuneen laumasta. Sitten se iskee kimpuun.
"Katso nyt kuinka iso"
Grönman pelasi 90-luvun alussa nuorisomaajoukkueissa ja muistaa elävästi sen, miten jotkut suomalaispelaajat suhtautuivat vastustajaan.
– Pelasimme alle 20-vuotiaiden kisoissa ja seurasimme Kanadan aamuharjoituksia. Jätkät pitivät käsiä taskussa ja kommentoivat pelaajia tyyliin: ”Ei jumalauta kuinka iso, katso nyt totakin.” Mietin, että ei tämä näin voi mennä. Meidänhän pitäisi pelata heitä vastaan ja voittaa.
Leijonat on napannut viime vuosina ja vuosikymmeninä upeita mestaruuksia ja säväyttänyt monta muutakin kertaa. Maajoukkueessa on pelannut useita äärettömän lujaluonteisia kiekkoilijoita. Silti jääkiekkomaajoukkuetta seurasi pitkään jonkinlainen luuserin leima, tiukassa paikassa jäätyjän maine.
Ei uskallettu voittaa ja tappaa peliä silloin, kun siihen tarjottiin tilaisuus. Maalin johtoa puolustettiin luovuttamalla peli vastustajalle ja räiskimällä kiekkoa päätyyn puolitoista erää. Se oli kamalaa katseltavaa. Lopussa ihmeteltiin, kun kilpakumppani kirikin ohi.
Suomen fani vuoden 2003 Ruotsi-tappion jälkeen.
Itsevarma katse, peloton pelimies
Jokin on muuttunut. Kun seuraa maailmanmestaruuksia napsivien nuorien pelaajien kehonkieltä, ei heidän silmissään pala kovassa paikassa pelko, vaan armoton kunnianhimo ja voitohtahto.
Vuonna 2014 puolustaja Rasmus Ristolainen ratkaisi Suomelle alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden häikäilemättömälle ajolla maalille jatkoerässä.
Viime tammikuussa Kasperi Kapanen kiepautti vanhanaikaisella Venäjälle kuoleman suudelman ja nuorille Leijonille MM-kultaa niin ikään jatkoerässä. Venäjä oli tullut sydäntä kylmäävästi tasoihin vain seitsemän sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.
Huhtikuun lopulla tuli lisää mannaa, kun alle 18-vuotiaat murskasivat Ruotsin Jesse Puljujärven johdolla Ruotsin MM-finaalissa 6–1. Välierässä kaatui upeasti kivikova ennakkosuosikki USA.
Patrik Laine ja Sebastian Aho pelaavat käynnissä olevissa MM-kisoissa itsevarmuudella, joka on säväyttänyt montaa sellaistakin, joka ei tavallisesti lätkästä piittaa.
– Jääkiekossa ero entiseen on silmiinpistävä. On tullut paljon onnistumisia, ja nuoret näkevät itsensä voittajina myös tiukassa paikassa. Se on narratiivinen tarina heidän päässään. Omat uskomukset realisoituvat tiukassa paikassa. Eivät he tietenkään aina tule voittamaan, koska on myös kovia vastustajia. Mutta ainakin he pystyvät pelaamaan potentiaalinsa mukaisen pelin tiukkaan paikkaan, Grönman sanoo.
Jääkiekkojehut koolle
Vielä viisi vuotta sitten suomalaisen jääkiekon tulevaisuus näytti synkemmältä. Olympiakomitean huippu-urheilujohtaja Jukka Rautakorpi ja Leijonien entinen päävalmentaja Erkka Westerlund keräsivät kiekkojehut kokoon.
– Mietittiin sitä, miksi emme voita tiukassa paikassa, eikä Suomesta tule NHL-pelaajia samaan tapaan kuin Ruotsista. Silloin tuli mukaan yksilökeskeisyys ja urheilupsykologia. Unohdettiin hetkeksi vahvuutemme joukkupelaaminen ja ruvettiin keskittymään myös yksilötaitoihin, ihmisen valmentamiseen, motivaatioon ja itseluottamukseen, Grönman kuvailee.
Hän laati henkisen valmennuksen oppaan jääkiekkovalmentajille yhdessä Kilpa-ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa työskentelevän Niilo Konttisen kanssa ja kiersi seuroissa opastamassa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Pelko on poissa
Grönmanilla on oma lehmä ojassa, kun hän puhuu urheilupsykologian puolesta, mutta puolesta puhuvat myös tulokset. Nykyään moni jääkiekkoilija käyttää psyykkista valmennusta. Yksi heistä on Konttisen mentoroima Patrik Laine. Laineen ja Konttisen välisestä tärkeästä puhelusta voi lukea lisää tästä linkistä.
– Kova työ on tehty seuroissa valmentajien johdolla ja moni pelaajista on huippulahjakkuus. Mutta haluan ajatella, että omalla työlläni on ollut joku merkitys, Grönman sanoo.
Kasperi Kapanen ja kumppanit ovat riisuneet Suomen kirouksen.
Nuorista pelaajista näkee sen, että he haluavat voittaa enemmän kuin välttelevät mokia. Itsevarmuus ja tyyneys tarttuu katsojiin asti.
Tulkoon siis vastaan Kanada, Venäjä tai Ruotsi. Kautta Rauno Korven kyynelten, enää en pelkää!