Suomen jalkapallomaajoukkueen toisen apuvalmentajan pesti on tällä hetkellä auki. Simo Valakari jätti taannoin tehtävänsä siirryttyään Norjan kentille harjoittamaan ammattiaan.
Moni ei varmasti usko, että Valakarin lähdöllä tulee olemaan suurta vaikutusta Suomen jalkapallomaajoukkueen tämänhetkiseen kokonaistilanteeseen. Tuloksien valossa Valakarin mukanaolo ei tuonutkaan kuluvan vuoden aikana merkittävää piristystä.
Mutta. Jokainen tiiviisti Huuhkajien harjoituksia seurannut ja runkopelaajien reaktioita hyvin tunteva henkilö tietää, että SJK:ssa vuosien ajan vahvaa jälkeä tehnyt luotsi toi jo pelkästään harjoituskentälle ryhtiä ja uudenlaista dynaamisuutta toimintaan.
Isossa kuvassa juuri toimintakulttuurin kohennus on ylivoimaisesti keskeisin asia, joka kaipaisi tällä hetkellä yhä rajua ravistelua Huuhkajissa. Ei, se ei todellakaan koske pelkästään pelaajia, vaan koko laajaa organisaatiota. Viime kädessä tietysti Palloliiton johto kantaa aina vastuun tekemistään rekrytoinneista ja linjauksista.
Päävalmentaja Markku Kanerva on myös vastuussa siitä, kenet hän valitsee apureikseen. Kanerva halusi Kari Martosen Jonatan Johanssonin lähdettyä Skotlantiin. Pelaajille ujohko ja vaatimaton Martonen on jäänyt – ainakin toistaiseksi – kovin, kovin etäiseksi. Hän ei tunnu istuvan ainakaan harjoituksien vetäjäksi maajoukkuepelaajille. Myöskään Kanerva ei ole omimmillaan siinä roolissa. Valakarille tehtävä lankesi kuin itsestään, ja useat pelaajat kiittelivät allekirjoittaneelle Valakarin tuoneen eloa toimintaan.
Joten, Palloliiton vt. puheenjohtaja Markku Lehtola, tehkää päätös uudesta apuvalmentajasta tällä kertaa äärimmäisen huolellisesti. Voisiko pätevä yksilö löytyä sittenkin ulkomailta? Hänen pitäisi kyetä kyseenalaistamaan, kärjistämään ja johtamaan. Valmennustiimi on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Aamen.