Kommentti: Palloliitto teki karmean virheratkaisun Markku Kanervan suhteen

Palloliitolla oli kesällä oiva mahdollisuus kiittää Huuhkajien päävalmentajaa Markku Kanervaa kaikesta ja hyvästellä hänet tyylillä, mutta jostain kumman syystä puheenjohtaja Ari Lahti esikuntineen antoi armon käydä oikeudesta. Nyt Kanervan yllättävä jatkosopimus on kostautunut Kansojen liigassa suorastaan rujolla tavalla, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Timo Innanen.

Sekavuus on leimannut Huuhkajien peliesityksiä kolmessa ensimmäisessä Kansojen liigan ottelussa. Saldona on pelkkiä tappioita. B-liigassa säilyminen tulee olemaan joukkueelle työn ja tuskan takana. Eilinen Irlanti-tappio oli kirvelevä – ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, ettei mitään pelillistä ryhtiliikettä ole odotettavissa. 

Palapelissä edes palaset eivät ole oikeissa paikoissa: karmaisimpana esimerkkinä vaikkapa laadukkaan pelintekijän Glen Kamaran outo surffailu Joel Pohjanpalon kanssa eturivissä.

Pelaajistonkin suhteen nykyinen tilanne on jopa äärimmäisen haastava. 34-vuotias konkarikärki Teemu Pukki ei ole enää parhaassa iskussaan. Pukin vastuu myös seurajoukkueessa on kutistunut kuluvan kauden aikana, joten ei olisi mikään suurikaan yllätys, mikäli Pukki päättäisi jättää maajoukkuepelit Kansojen liigan jälkeen.

Toinen Kanervan ehdoton luottomies Robin Lod on "vasta" 31-vuotias, mutta hänen pelillinen roolinsa on vaihdellut Huuhkajissa viime vuosina liikaa, ja esimerkiksi Irlantia vastaan hän oli pahasti pelin ulkopuolella laiturin roolissaan. Lod kärsii Pukin tavoin väistämättäkin siitä, että matkarasitusta rapakon takaa kertyy aikalailla.

Kolmas päävalmentajan suosikki, 33-vuotias pelintekijä Rasmus Schüller, on edelleen tuiki tärkeä palanen Huuhkajien ryhmityksessä keskialueen pohjalla, mutta loukkaantumisherkkää keskikenttäpelaajaa joudutaan käyttämään liian säästeliäästi maajoukkueessa. Kylmä fakta on se, että ikääntyminen ei tilannetta helpota – päinvastoin.

Summa summarum: Kanervan palapelin keskeisimmät palaset ovat hiljalleen hupenemassa hänen käsistään. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Nyt olennaista olisi se, että uusia, potentiaalisia vastuunkantajia ajettaisiin ryhmään sisään vauhdilla kevään MM-karsintoja silmällä pitäen. 21-vuotias pelintekijä Leo Walta ja 19-vuotias laitapuolustaja Tomas Galvez ovat vielä osittain raakileita, mutta on selvää, että lupaavat ja ennakkoluulottomat nuorukaiset tarvitsevat ja ansaitsevat peliminuutteja, jotta he ovat valmiina kantamaan toden teolla pelillistä vastuuta, kun Kanervan pitkäaikaiset, uskolliset aseenkantajat väistyvät.

Mielestäni Kanerva ei ole oikea henkilö toteuttamaan Huuhkajien kaivattua uudistusta. Hänen aikakautensa on tullut yksinkertaisesti tiensä päähän Huuhkajissa. Samalla koko toimintakulttuuri kaipaisi selkeää ryhtiliikettä. 

Muutamat Huuhkajien pelaajista ovat sanoneet allekirjoittaneelle taannoin, että "onhan tässä ollut pidempään sellainen kaveriporukan meininki, vähän puuhastelua". Mielestäni sellaiseen Suomella ei todellakaan olisi varaa. 

On hyvin kiintoisaa nähdä, onko pääosin pomon asemassaan hyvää työtä tehnyt Lahti valmis lopulta korjaamaan oman ja hakukomiteansa kesäisen virheratkaisun? Kanervalle ojennettu jatkosopimus oli turvallisuushakuinen temppu, joka on – yllätys yllätys – osoittautunut virheeksi.

Kanervan alaisuudessa Huuhkajien valmentajana tälläkin hetkellä toimiva Jani Honkavaara olisi tietysti melko luonteva valinta Huuhkajien uudeksi päävalmentajaksi. Heitän silti täkyn, joka voisi toteutuessaan vahvistaa tuntuvasti Honkavaaran johtamaa valmennustiimiä.

HJK:ssa aiemmin kovasta vaatimustasostaan tunnetuksi tullut menestysluotsi Toni Koskela on hieman yllättäenkin yhä vapailla markkinoilla. Taktisesti valveutunut Koskela toisi takuuvarmasti konkreettista uutta lisäarvoa Honkavaaran ja Teemu Tainion muodostamaan valmennusportaaseen. Hän uskaltaisi taatusti haastaa tiukastikin Honkavaaran ja Tainion näkemyksiä pelistä.

Lue myös:

    Uusimmat