Suomalaisessa urheilukeskustelussa törmää usein keskusteluun heikoista yleisömääristä. Moni seura on suurissa vaikeuksissa ja katsomot ammottavat tyhjyyttään. Porin Pesäkarhut on kasvanut 2000-luvulla valtakunnan johtavaksi naispesäpalloseuraksi. Samalla se on Suomen seuratuin naisten seurajoukkue.
Siinä missä moni pääsarjaseura rämpii talousvaikeuksissa, Porissa on rakennettu kivijalkaa jo useamman vuosikymmenen ajan. Pitkäjänteinen työ tuottaa hedelmää. Turha kitinä ja valittaminen on laitettu sivuun ja keskitytty puheiden sijaan tekemiseen.
Naisten Superpesiksessä Pesäkarhut on onnistunut houkuttelemaan katsojia paikan päälle. Runkosarjassa keskiarvo oli 1 288 katsojaa ottelua kohden. Yhteensä yleisöä kävi 12 runkosarjaottelussa paikalla yhteensä 15 453 henkeä.
Lukemat eivät ole Porissa sattumaa. Vuodesta 2015 lähtien Porin pesäpallostadionille on saatu houkuteltua keskiarvollisesti yli 1 000 henkeä ottelua kohden. Seurassa on ollut selvä visio, miten ottelutapahtumat pitää järjestää ja kuinka seurasta rakennetaan tarpeeksi kiinnostava yleisölle. Seuran palkkalistoille on otettu rohkeasti eri tekijöitä eikä toiminta pyöri pelkästään vapaaehtoisten ympärillä. Ottelun ympärille on rakennettu muutakin ohjelmaa ja markkinointiin on satsattu rahallisesti isojakin summia. Kaikkea tekemistä leimaa vahva määrätietoisuus.
Kotimainen SM-liiga ja Veikkausliiga menevät omilla luvuillaan yleisömäärissä, mutta edes muissa miesten pääsarjoissa ei päästä näin koviin lukemiin. Lentopallossa ja salibandyssa jokainen joukkue jää keskiarvossa huonommalle puolelle. Miesten Korisliigassa Salon Vilpas on ainoa seura, jonka yleisökeskiarvo on Pesäkarhuja suurempi. Miesten Superpesiksen puolella puolet joukkueista jäävät alle yleisömäärissä.
Pori sai kunnian järjestää ensi vuonna Itä–Länsi-tapahtuman. Merkittävää asiassa on se, että koskaan aiemmin Itä-Länsiä ei olla pelattu paikkakunnalla, jossa on vain naisten Superpesisjoukkue. Lisäksi miesten Itä–Länsi-ottelua ei ole Satakunnassa aiemmin pelattu. Naisten puolella kahdesti, Ulvilassa 1978 ja 1990.
Jotain on siis tehty Porissa oikein.