Viime viikolla kuulimme uutisen siitä, kuinka vaivalloisesti Metsäteollisuuden ja Paperiliiton neuvottelut etenevät. Tai oikeasti eivät siis etene mihinkään suuntaan, kirjoittaa MTV Uutisten taloustoimittaja Raimo Pitkänen.
Ala on sopimuksettomassa tilassa – vanha palkkasopimus päättyi syyskuussa ja uudesta ei ole tietoa.
Normaalista poiketen kumpikaan osapuoli ei ole riitauttanut asiaa, ja nyt työt sellu- ja paperitehtaissa jatkuvat normaaliin tapaan.
Palkkasopimusneuvotteluiden riitauttaminen veisi asian valtakunnansovittelijan toimistoon. Sitten sovittelija Minna Helle joutuisi määrittelemään "Suomen mallin", eli syksyn palkkalinjan ja korotustason. Olisiko se edes huono asia?
Iso kysymys on metsäteollisuuden hyvä suhdanne. Sellu ja paperituotteet käyvät kaupaksi, ja nyt ei ole aikaa tuotannon seisokkeihin, ei lakkoihin eikä työsulkuihin. Siksi kuurupiilo ja hermopeli jatkuvat.
Palkansaajapuoli on kiinnostunut neuvottelemaan vain palkoista. Metsäteollisuuden työnantaja kirjoittaisi koko sopimuksen uusiksi – erityisesti rivit ulkopuolisen työvoiman käytöstä ja työaikajoustoista.
Nyt näyttää yhä todennäköisemmältä, että Metsäteollisuus ei tule tekemään syksyn ensimmäistä palkkasopimusta.
Käsittääkseni sekä Kemian- että Teknologiateollisuuden neuvotteluissa ollaan pidemmällä, vaikka sopimukset päättyvät vasta tämän kuun lopussa. Näissäkin neuvotteluissa ratkaisuja voi odotella aikaisintaan ensi viikolla, todennäköisesti vasta kuun lopussa.
Tarjolla olisi siis pelintekijän rooli. Kuka uskaltaa tehdä syksyn ensimmäisen palkkasopimuksen? Perinteisesti pelintekijänä ovat kunnostautuneet Teknologiateollisuus ja Metalliliitto. Niin taitaa olla tälläkin kertaa, ellei kemianteollisuus ehdi edelle.
Palkankorotusprosentti ei ole ainut, ei ehkä isoinkaan ongelma. Työntekijät haluaisivat jakaa korotukset yleiskorotuksina ja työnantaja paikallisesti. Tässäkään ei ole mitään kovin uutta, vaikka nyt tämä paikallisen sopimisen lisääminen onkin tullut ajankohtaiseksi.
Valtiovarainministeriön viimeisessä talouskatsauksessa arvioitiin, että noin puolentoista prosentin (vuodessa) palkankorotus ei söisi vielä Suomen parantunutta kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla. Voi olla, että korotusprosentit pitkien neuvotteluiden jälkeenkään eivät tästä kovin kauaksi putoa.