Elokuun lopussa nähdyt sähkön hintapiikit ovat saaneet monet suomalaiset lukitsemaan sopimuksensa jopa kahdeksi vuodeksi, vaikka ennusteet ensi talven hinnoista ovat maltillisia. Tästä syystä nyt on hyvä aika siirtyä kiinteähintaiseen sopimukseen, kirjoittaa MTV:n taloustoimittaja Joonas Turunen.
68 senttiä kilowattitunnilta. Siinä on hinta, johon suomalaiset eivät ole hetkeen tottuneet, mutta maanantaille sellaista ennustettiin.
5:41
Kun alle vuosi sitten moni erehtyi ottamaan jopa 40 senttiä kilowattitunnilta maksavan määräaikaisen sähkösopimuksen, on etenkin pörssisähkö ollut keväällä ja kesällä huomattavan halpaa.
Toukokuussa markkinahintaisen spot-sähkön keskihinta vajosi alle neljään senttiin kilowattitunnilta. Samalla kuluttajat siirtyivät sankoin joukoin vaihtuvahintaisen pörssisähkön pariin.
Nyt suunta on jälleen kääntynyt. Esimerkiksi Helenistä kerrotaan, että elokuussa on tilattu eniten määräaikaisia, kiinteähintaisia sopimuksia (noin 65 prosenttia tilauksista).
Lue lisää aiheesta: Nyt kannattaa pörssisähkön käyttäjien olla tarkkana: Isot hintapiikit sähkön hinnassa
Samana aikana pörssisähkön valitsi noin 25 prosenttia asiakkaista. Se voi kuulostaa pieneltä määrältä, mutta todellisuudessa osuus on edelleen suurempi kuin esimerkiksi viime vuoden lopussa, jolloin pörssihintaisia oli alle 14 prosenttia kaikista sopimuksista.
Vuonna 2021 vain joka kymmenennellä suomalaisella oli pörssisähkö. Suosio siis kasvaa tasaisesti.
Tästä huolimatta nyt on hyvä aika siirtyä kiinteähintaiseen sähkösopimukseen. Mutta miksi?
Hintapiikki on varoitus tulevasta hyvän sään aikaan
Suomen sähkötuotannon tulevaisuus näyttää huomattavasti paremmalta kuin vielä viime syksynä. Olkiluodon 3. reaktori on saatu toimintaan ja uutta tuulivoimaa rakennettaan vauhdilla, jonka ansiosta tuotannon kapasiteetti on pian 7000 megawattia.
Vertailun vuoksi: koko Suomen sähkönkulutus on tyypillisenä kesäpäivänä noin 8000 megawatin luokkaa. Kun Keski-Euroopassa fossiilisten polttoaineiden hinta vaikuttaa voimakkaasti myös sähkön hintaan, ollaan Suomessa ja Ruotsissa matkalla sähkön suhteen omavaraisiksi.
Silti viikonvaihteessa nähtiin lähes pöyristyttävän korkeita sähkön hintoja. Maanantain huipuksi jäi lopulta 55 senttiä kilowattitunnilta, mutta kustannus on silti kova.
Kovia hintoja selittää monta samaan aikaan sattunutta tekijää: Ruotsin rajajohtojen huolto, Olkiluoto 2 -voimalan poissaolo käytöstä ja Loviisan voimalan huolto. Lisäksi sattui vielä olemaan tyyntä, jolloin tuulivoima ei tuonut tarpeeksi apua.
Esimerkiksi MTV:n maanantaina haastattelema, espoolainen omakotiasuja kertoi, että hänen sähkölämmitteinen talonsa kuluttaa keskimäärin 20 000 kilowattituntia sähköä vuodessa. Ennen lukuisia energiaremontteja määrä oli kaksinkertainen.
Lue lisää: Espoolainen Antti kohtasi pysäyttävän yllätyksen – näin iso osuus omakotitalon kustannuksista palaa sähkölaskuun
Nopeasti laskien 50 sentin kilowattihinta sähkölle tarkoittaisi kymppitonnin vuosikuluja – siis ennen veroja, siirtomaksuja ja sähköyhtiön perimää kuukausimaksua.
Kyseessä on kuitenkin poikkeustilanne, joka näillä näkymin korjaantuu muutamissa päivissä, toteaa kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.
Kaikesta huolimatta sähkön hintapiikki on hyvä muistutus siitä, että jopa Suomen hyvin kehittyvässä sähköjärjestelmässä voi tulla yllätyksiä, joita ei voi aina ennakoida.
Kiinteän sopimuksen saa nyt halvemmalla kuin kertaakaan yli vuoteen
Sähköyhtiöt eivät ole ennustajia, vaan ne toimivat ja hinnoittelevat tuotteensa markkinoiden näkemyksen mukaisesti. Tällä hetkellä tuo näkemys on, että pörssisähkön hinta vaihtelee ensi talvena noin 6–11 sentin välillä kilowattitunnilta.
Kiinteähintaisen sähkösopimuksen taas voi saada halvimmillaan alle yhdeksällä sentillä – tai vielä halvemmalla, jos valitsee tällä hetkellä suositun, sähkönkäytön ajoituksen huomioivan sopimuksen.
Vaikka pörssisähkö on ollut pitkällä aikavälillä edullisin sähkösopimuksen muoto, on kiinteähintainen sopimus eräänlainen vakuutus, joka tuo ennustettavuutta omaan talouteen.
Määräaikaisia sopimuksia ei ole tarjottu näin halvalla yli vuoteen. Jos haluaa sähkön hintaansa ennustettavuutta, on nyt hyvä aika vaihtaa kiinteähintaiseen malliin.
Katso myös: Näin sähkön hintapiikki otettiin vastaan omakotitaloalueella Espoossa:
4:41