HJK operoi Suomessa ylivertaisilla resursseilla, mutta takkuisesti sujunut liigakausi herättää runsaasti kysymyksiä.
Keskeisin kysymys koskee tällä hetkellä HJK:n päävalmentajaa Mika Lehkosuota. Miksi erinomaisen viime kauden jälkeen Klubin pelaamisen taso on takkuillut enemmän ja vähemmän läpi kuluvan kauden? Pitäisikö Lehkosuolle antaa potkut? Kysymykseen on vain yksi oikea vastaus: ei.
Europelit sujuvat vielä kauttaaltaan - etenkin tuloksellisesti - Suomi-futiksen lippulaivalta kohtalaisesti, mutta kotimaan sarjassa helsinkiläisrykmentin pelaaminen on ollut toisinaan puolustussuuntaan hämmentävän haavoittuvaista ja hyökkäyspelaamisen monipuolinen rytmikkyys on loistanut poissaolollaan.
HJK:n pallollinen pelaaminen on ollut liian harvoin systemaattista ja kollektiivista tekemistä, joka mahdollistaisi vastustajan pakan murtamisen linja kerrallaan.
Lehkosuon miehistö on muistuttanut ajoittain pikemminkin hengetöntä virkamieslaumaa, jossa yksilöt vaikuttavat olevan kentällä vain suorittamassa työsarkaansa leipiintyneen oloisina.
Allekirjoittaneen ja monen muun futistoimijan tiedossa on, että nykyisessä joukkueessa pelaa 3-4 runkopelaajaa, jotka haluaisivat kuumeisesti vaihtaa maisemaa kauden päätyttyä.
Se on tavallaan ymmärrettävääkin, mutta tässä vaiheessa kautta pelaajien fokuksen olisi syytä olla vain ja ainoastaan siinä, että HJK:n kausi päättyy jälleen kerran mestaruusjuhliin. Kaiken muun olisi oltava toissijaista.
On toki selvää, että pelillisestä kokonaisuudesta vastuun kantaa aina viime kädessä päävalmentaja, mutta myös profiilipelaajien olisi syytä katsoa nyt tiukasti peiliin ja herättävä arkeen - ainakin loppukauden ajaksi. Lehkosuo jatkaa virassaan kauden 2018 loppuun saakka, mutta pelaajisto mennee osin remonttiin kauden päätyttyä. Silti: HJK-luotsin tehtävänä on saada herätettyä uinuvat suojattinsa. Kautta on jäljellä enää vaivaiset 1,5 kuukautta. Surffailulla Suomen mestaruutta ei oteta. SJK on vaarallinen uhkaaja, mutta Klubilla on mestaruustaistossa edelleen selkeähkö etulyöntiasema.