Suomen EU-puheenjohtajuuskauden alkutahdit hiljaisessa täysistuntosalissa näyttivät hetkittäin tahattoman tragikoomisilta - eikä vika ole Suomessa vaan systeemissä.
Tyhjä salihan kertoo osaltaan siitä, että puheenjohtajamaat eivät enää vuosikausiin olleet yleisömagneetteja, koska niillä ei ole ollut Lissabonin sopimuksen jälkeen paljonkaan todellista valtaa. Käytännön työtä ja edustamista puheenjohtajamaille kyllä on tarjolla.
Strasbourgin täysistunto pidettiin sangen hiljaiselle salille, ylivoimainen enemmistö paikoista näytti nököttävän tyhjänä. Kaikki uudet ja vanhat suomalaismepit sen sijaan olivat paikalla ja pitivät huolen omasta puheenvuorostaan. Suuri osa täysistunnosta olikin sitä, että suomalaismepit julistivat omaa asiaansa lähinnä toisilleen.
Puolityhjälle salille esiintyivät järjestyksessä Laura Huhtasaari (ps.), Silvia Modig (vas.), Henna Virkkunen (kok.), Eero Heinäluoma (sdp.), Elsi Katainen (kesk.), Ville Niinistö (vihr.) ja Teuvo Hakkarainen (ps.).
Väliin mahtui kaksi ei-suomalaista. Kaiken kaikkiaan suomalaiset pitivät puheenvuoroista noin joka kolmannen.
Puheenvuorot muistuttivat Suomen vaalikeskustelua
Entä mitä aiheita EU-täysistunnossa sitten käsiteltiin? Suomalaisittain varsin tuttuja asioita.
Perussuomalaisten Laura Huhtasaari keskittyi esittämään kovasanaista maahanmuuttokritiikkiä.
– EU ei pysty suojelemaan naisiaan ja lapsiaan. Oulussa tapahtuneet lasten raiskaukset ovat tästä vain yksi järkyttävä esimerkki, Huhtasaari julisti, ja hänen puolutoverinsa Teuvo Hakkarainen säesti, molemmat suomeksi.
– Viimeiset hetket estää Euroopan muuttuminen Lähi-idäksi ja Afrikaksi ovat käsillä, Hakkarainen varoitti.
Tämähän alkaa näyttää elävästi Suomen vaalikeskustelulta, suomalainen katsoja saattoi mielessään tuumia.
Toki esiin nousi muitakin kysymyksiä, kuten verotus, oikeusvaltio, ympäristökysymykset ja Brexit.
Todellinen valta kutistunut olemattomiin
Mutta entä itse EU-puheenjohtajuus? Se on monella tapaa merkillinen jäänne menneisyydestä.
Puheenjohtajamaan valta hupeni kymmenen vuotta sitten Lissabonin sopimuksen yhteydessä. Jäljelle on jäänyt kasa käytännön tehtäviä.
Kiertävät puheenjohtajuudet eivät enää vuosiin ole samalla tavalla pyörittäneet unionia vuoden 2009 jälkeen. Silloin Lissabonin sopimuksessa luotiin Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan pesti, joka isännöi kansallisten johtajien kokouksia. Tätä tehtävää on tällä kaudella hoitanut puolalainen Donald Tusk.
Ennen Lissabonia myös puheenjohtajuusmaan ulkoministeri sai edustaa koko EU:ta – mutta ei enää. Nyt sitäkin virkaa hoitaa korkea ulkopoliittinen edustaja, eli juuri nyt Federica Mogherini.
Muutosten myötä kiertävän puheenjohtajamaan todellinen valta on kutistunut lähes olemattomiin.
Kiertäville puheenjohtajamaille jää toki paljonkin käytännön tehtäviä. Esimerkiksi epäviralliset ministerikokoukset pidetään puheenjohtajuusmaassa, eli juuri nyt Suomessa.
Puheenjohtajuus on myös näytön paikka osoittaa järjestelykykyä, diplomaattista sovittelua ja jonkinlainen mahdollisuus asettaa unionille keskustelunaiheita ja prioriteetteja. Ei se tietenkään merkityksetöntä ole.
Silti kiertävässä puheenjohtajuudessa on ilmeiset ongelmansa: heti kun jokin maa on oppinut hoitamaan käytännön toimet, onkin jo aika luovuttaa puheenjohtajuus seuraavalle.