Keskustelu pääministeri Petteri Orpon (kok.) eilisestä vierailusta EU-parlamenttiin lähti laukalle eri puolilla poliittista kenttää, kirjoittaa MTV Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Janne Puumalainen.
Pääministeri Orpo osallistui Strasbourgissa Tämä on Eurooppa -keskustelusarjaan, jossa eurooppalaiset johtajat käyvät Euroopan parlamentissa esittelemässä EU-visioitaan.
Orpolla oli kolme pointtia. Kilpailukyky, jossa Eurooppa uhkaa jäädä jälkeen Yhdysvalloista ja Kiinasta. Ilmastotoimet, joissa hän haluaisi vähemmän pikkutarkkaa sääntelyä. Turvallisuus, jota pitäisi EU:ssa kehittää kokonaisvaltaisesti.
Varsinkin viimeksi mainitusta tuli meppien puheenvuoroissa myönteistä palautetta. Mutta useissa kommenteissa puhe kääntyi Suomen sisäpolitiikkaan.
Mepit kritisoivat Orpoa liittoutumisesta ääri- tai laitaoikeiston kanssa, työläisten oikeuksien polkemisesta ja heikoimmassa asemassa olevilta leikkaamisesta. Kommenteista voit lukea tarkemmin täällä.
Suomalaisen sosiaalisen median vasemmalla puolella innostuttiin. Nythän se nähtiin, että Orpon oikeistohallitus on pilannut Suomen maineen maailmalla.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo kertoi, että Suomen edellisen pääministerin Sanna Marinin vierailulla EU-parlamentissa “oli sali täynnä ja liberaali oikeistokin jonotti selfieitä”.
– Tänään sali oli melkein tyhjä ja puheenvuoroissa lähinnä kritisoitiin äärioikeiston ottamista hallitukseen ja Pohjoismaisen hyvinvointivaltion alasajoa, Saramo kirjoitti eilen X:ssä.
Selfieistä en osaa sanoa, mutta muu osuus Saramon tekstistä on p****puhetta, kuten joku vasemmistolainenkin saattaisi ilmaista.
Sanna Marinin vierailulla parlamentissa syyskuussa 2022 istuntosali oli korkeintaan puolillaan, aivan samoin kuin Orpon vierailulla eilen. Tämä on helppo tarkistaa EU-parlamentin videotallenteista.
Eikä eilisissä puheenvuoroissa “lähinnä kritisoitu äärioikeiston ottamista hallitukseen”. Tästä kuultiin muutamia kriittisiä puheenvuoroja salin keskilinjan vasemmalta puolelta, kun taas keskustaoikeiston ja liberaalien kommenteissa asiaa ei edes sivuttu. Laitaoikealta hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa suorastaan hehkutettiin.
Syytöksiä oman pesän likaamisesta
Poliittisen kentän toisella puolellakin käytiin somessa kovilla kierroksilla.
Espanjalaisen Iratxe Garcia Perezin puheenvuoron on syytetty olleen “tilaustyö” Suomen demareilta. On muun muassa epäilty, ettei Espanjassa tiedettäisi Suomen hallituskokoonpanoa ilman aktiivista kotimaista vaikuttamista.
Nyt seuraa uutinen: Kansainvälisessä ympäristössä työskentelevät poliitikot ovat kiinnostuneita politiikasta kansainvälisesti.
Näissä piireissä perussuomalaisten mukaan ottaminen hallitukseen on ihan oikeasti kiinnostanut.
On toki mahdollista, että esimerkiksi kommentti valtiovarainministeri Riikka Purran saksikuvasta on päätynyt puheenvuoroon suomalaisten demarimeppien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella. Olisi perin outoa, jos demariryhmän puheenjohtaja ei keskustelisi suomalaisten kollegojensa kanssa ennen Suomen pääministerin vierailua.
Voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta mepit saattavat keskustella kollegojensa kanssa muulloinkin. Saattaa jopa olla niinkin, että EU-tasolla vaikuttavaa sosialistia kiinnostaa, jos jossakin jäsenmaassa heikennetään lakko-oikeutta ja sosiaaliturvaa.
Eero Heinäluoma tosin kiistää MTV Uutisille vaikuttaneensa puheeseen.
Lue lisää: Espanjalaispoliitikon Orpo-tylytyksestä alkoi spekulaatio – Eero Heinäluoma jyrähtää: "Onpa epätoivoista"
Oikeistosomessa on tuohduttu yleisemminkin siitä, että sisäpolitiikka tuotiin EU-parlamenttiin.
Esimerkiksi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä syytti varsinkin vihreiden meppi Ville Niinistöä “oman pesän likaajaksi”, kun tämä (muutaman kehuvan sanan jälkeen) kritisoi Orpoa omassa puheenvuorossaan.
Ilmeisesti lähes 30 vuotta unionissa ei ole riittänyt herättämään Suomessa ymmärrystä, että EU-politiikka on sisäpolitiikkaa ja sisäpolitiikka on EU-politiikkaa. Mepit eivät edusta EU-parlamentissa Suomen hallitusta, vaan heidät sinne äänestäneitä kansalaisia, joilla on erilaisia poliittisia mielipiteitä.
EU-parlamentissa on ihan tavallista kommentoida jäsenmaiden tekemää politiikkaa, varsinkin jos kyseisen maan johtaja vierailee parlamentissa.
Marinin vieraillessa näin muuten teki ainakin perussuomalaisten Laura Huhtasaari. Mäkelän logiikalla tämäkin siis varmaankin oli “oman pesän likaamista”. Myös Orpon vierailulla perussuomalaisten ryhmästä (ECR) kommentoitiin Suomen sisäpolitiikkaa, tällä kertaa kehuvaan sävyyn.
Olikohan Italian pääministeripuoluetta Italian veljiä edustava Nicola Procaccini saanut apuja ryhmänsä suomalaismepeiltä?
Vaalikevät käynnissä
Aiempiin Tämä on Eurooppa -puhujiin verrattuna Orpo sai täysistunnossa poikkeuksellisen paljon kritiikkiä. Sitä voimistavat kaksi syytä.
Unionin jäsenmaiden johtajista kiistanalaisimmat ovat pysyneet poissa. Kriittiset kommentit Orpon politiikasta olivat varmasti maltillisia siihen verrattuna, minkälaisen ryöpytyksen vaikkapa Unkarin Viktor Orbán tai Slovakian Robert Fico saisivat.
Nähtäväksi jää, saapuuko Orbán normaaliin tapaan paikalle, kun hänen maansa saa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla EU:n kiertävän puheenjohtajuuden.
Toinen syy on eurovaalien läheisyys. Keskustelu yhteistyöstä laitaoikeiston kanssa resonoi vahvasti keskusteluun, jota käydään EU-parlamentissa.
Laitaoikeistoryhmien ennustetaan vahvistuvan eurovaaleissa, ja suurimman ryhmän aseman todennäköisesti säilyttävässä keskustaoikeistolaisessa EPP:ssä on pohdittu, pitäisikö jatkossa yhteistyötä tehdä siihenkin suuntaan.