Vuoden urheilijan valinnasta syntyy poru, oli lopputulos mikä tahansa. Tänä vuonna Tero Pitkämäen valinnasta muodostui valtakunnan suurin kiistakapula.
Pitkämäki saavutti MM-pronssia yleisurheiluhistorian toiseksi kovatasoisimmassa arvokilpailussa. Vielä merkittävämpi saavutus oli mielestäni Timanttiliigan kokonaiskilpailun voitto ensimmäisenä suomalaisena.
Valinnan jälkeen somekansa raivostui ja pahoitti mielensä.
"Tero Pitkämäen valinta oli täysi farssi!"
"Keihäsheittoa harrastaa ehkä viisi ihmistä koko maailmassa!"
"Urheilutoimittajat eivät ymmärrä mistään mitään!"
Pitkämäen jälkeen lumilautailija Roope Tonteri keräsi eniten ykkössijoja – vain kahdeksan Pitkämäkeä vähemmän. Monet olisivatkin halunneet nähdä MM-kisoista kultaa ja hopeaa saavuttaneen Tonterin pokkaamassa gaalan pääpalkinnon. Hänen valintaansa vastaan puhuu kuitenkin se, että maailman kärki kilpailee arvostetummassa X Gamesissa.
2015 oli sinivalkoisten lasien läpi katsottuna erityisen laiha urheiluvuosi. Äänestys oli tasaisempi kuin vuosiin, ja jokaisen kärkinimen kohdalta löytyi plussia ja miinuksia. Pitkämäki ei ole tuore eikä moderni valinta Vuoden urheilijaksi, mutta ei hänen voittonsa ole mikään huutava vääryys.
Tonteri oli muuten lopputuloksissa vasta viides. Se tarkoittaa kahta asiaa: ykkössijoilla on pisteidenlaskussa liian pieni merkitys ja että Tonteri oli sivuutettu useiden äänestäneiden listoilta.
Aloitin tämän tekstin samoilla sanoilla kuin vuosi sitten, ja myös päätän tekstin lainaukseen viime vuodelta.
'Mitä "Vuoden urheilija" edes tarkoittaa? Ei se ole välttämättä vuoden paras urheilija. Vuoden urheilija on hieno kunnianosoitus, mutta oikeita palkintoja ei saavuteta smokkiin tai iltapukuun pukeutuneena.'