Seinäjoen Jalkapallokerhosta potkut saanut Simo Valakari rakensi reilun neljän vuoden aikana seuralle vankan peli-identiteetin.
Oliko Valakarin erottaminen päävalmentajan tehtävistä seurajohdolta urheilullisesta mielessä oikea vai väärä ratkaisu, se nähdään vasta alkavalla liigakaudella. Varmaa tällä hetkellä on vain se, että kivulias ja yllättävä ratkaisu oli varmasti tarkkaan harkittu. Näkemyserot osapuolten välillä olivat kasvaneet ja kärjistyneet talvikauden aikana kestämättömän suuriksi.
Nyt mielenkiintoisinta on seurata, mihin suuntaan joukkueen pelillistä ilmettä lähtee viemään uusi päävalmentaja Sixten Boström. Muuttaako Boström joukkueensa pelitapaa dramaattisesti? Toivottavasti ei. Valakarin aikakaudella SJK:n kollektiivinen pelaaminen oli systemaattista ja johdonmukaista: modernia jalkapalloa. Pallonhallintaa. Lyhyitä syöttöjä. Kontrolloitua etenemistä linja kerrallaan. Hyökkäyspelaaminen oli viime syyskaudella jopa ihailtavaa katsottavaa. Ja tulosta tuli.
Pääosin käytössä ollut 4-4-2-ryhmitys (keskikentän keskusta timanttimuodostelmassa) tuki ydinpelaajien vahvuuksia mallikkaasti. Ryhmitys rakentui paljolti siksi, koska joukkueesta puuttuivat - ja puuttuvat edelleen - laadukkaat, puhtaat laiturityypit. Billy Ionskin on parhaimmillaan hyökkääjän roolissa.
Boström on urallaan vannonut vahvan laitapelin, ja 4-3-3-ryhmityksen, nimeen. Aikooko hän nyt muovata SJK-palapelin uudelleen ja kliseisesti ilmaistuna "suoraviivaistaa" ryhmänsä pelaamista? Mikäli Boström tekee mittavia muutoksia pelitapaan, keskeisin kysymys kuuluu: miten avainpelaajat reagoivat? Onko pelillinen perintö vaarassa tuhoutua nopeasti? Se vaara on olemassa.