Suomi-Slovenia-pelin lopputuloksella ei ole juuri nyt niin suurta väliä. Leijonien peli on perustavalla tavalla sekaisin.
MAINOS
Kaikki MM-kiekon ottelut
C Morella!Norja – Suomi la 13.5. klo 13.15
MTV3-kanavalla klo 13.00
C More Sport 1:llä klo 12.30
Päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi ennen Slovenia-ottelua, että Tshekki-pelin perusteella Suomen peli on ”formussa”. Kyllä, Tshekki-pelissä oli paljon hyvää ja pelaamisen kehitykselle otettiin oikea suunta, mutta nyt ei saatu kehitystä, päinvastoin. Paljon puhuttu prosessi otti ison askeleen taaksepäin. Tai taantuman, laman, miten se nyt masentavimmalta kuulostaa.
Selvästi heikompia vastaan Suomen pitäisi ottaa peli niin rautaisesti haltuun, ettei kenelläkään ole mitään seliteltävää. Suomi toki hallitsi peliä, mutta peli ei ollut Suomen hallussa. Koska tahansa jokin pomppu olisi voinut johtaa Slovenian maaliin. Ja johtikin.
Turnauksen aikana valtaa suomalaisissa on pitänyt rentouden puute ja selvä pakottaminen joka osa-alueella. Pelaajat ovat jäykkiä, tunne ja luovuus vaipuvat tervaisen puurtamisen alle.
Sloveniahan ei ottelussa käytännössä pelannut, vaan odotteli ja katseli. Suomen yksilöt ovat niin paljon parempia, eikä kukaan lähtenyt yrittämään ihmeitä. Silti tämänhetkinen Leijona-joukkue ei tee sitä, mitä sen pitäisi: herättää näin paljon huonommassa vastustajassa pelkoa.
Ensimmäinen erä oli pystyynnukahtaneessa areenassa harrastetason läpsyttelyä. Toisessa Suomi sai sentään jotain aikaan, mutta peli oli liian hidasta. Suomalaisten pitäisi luistella ympyröitä slovenialaisten ympärillä, mutta jalkoja ei näkynyt. Sen sijaan Marjamäen ”luistele”-huudot kaikuivat areenalla.
Suomi on kisojen ajan lähtenyt omasta päädystä johdonmukaisesti ja pääosin tehokkaasti, mutta hitaasti. Ongelmat kertautuvat, kun kiekko saadaan keskialueelle. Pelaajilla tuntuu menevän sormi suuhun, eikä tavoite toteudu: Suomen päämäärä on päästä keskialueen yli vauhdilla.
Joko pelaajat eivät tiedä omia luistelulinjojaan ja kaverin kuvioita tai sitten keskialueen yli heilauttamista hidastaa henkinen taakka, pelko epäonnistumisesta. Ratkaisut ovat kerta toisensa jälkeen epävarmoja ja jopa Slovenia napsi siniviivojen välissä syötönkatkoja.
Jokaisella kenttäalueella Suomen pelaajilta puuttuu ”se jokin”. Se viimeinen potku, puristus, mailanliike, joka kääntää pelitilanteen omalle joukkueelle. Usein ongelma on syöttämisessä. Helppo syöttö menee lavan ohi tai vastaanottajalla pomppii. Usein jopa syöttöajatus on tilanteeseen nähden täysin väärä tai ratkaisupaikassa syöttö ei vain ole tarpeeksi hyvä. Kovinkaan montaa isoa taklausta ei ole turnauksessa nähty. Vastustajaa ei horjuteta eikä riivata.
Reagoiva jääkiekko perustuu kahteen (tai siis yhteen) asiaan: mitä teet, kun joukkue saa kiekon ja mitä teet, kun joukkue menettää kiekon. Tällä hetkellä Suomen pelaajat eivät vastaa näihin kysymyksiin teoillaan. Vastaus ei ole selkärangassa.
Kun Suomi on saanut turnauksessa hyviä hetkiä, niitä on seurannut lepsuus. Kun Sloveniaa vastaan hankittiin puoliväkisin 2-1-johto toisessa erässä, tuli ulospuhallus ja peli meni väkinäiseksi. Syötöt alkoivat heti olla heikkoja ja napsuivat vastustajien mailoihin.
Ihmeellistä on myös Lasse Kukkosen pukeminen ”maskotiksi”. Suomessa jatkohoidossa käynyt kapteeni saapui tänään Pariisiin ja oli yllättäen kokoonpanossa. Hän kuitenkin vain kannusti ja tuki vaihtoaitiossa. Samalla katosi paikka 13. hyökkääjään, juuri sitä energiantuojaa olisi tarvittu.
Kukkosen seisominen pelitamineissa aitiossa jätti maun joukkueen sisäisestä levottomuudesta ja huolesta, jota ei ulos kerrota.