MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvosen mukaan Nuoret Leijonat yllätettiin housut kintussa ottelun alussa Kanadaa vastaan. Ja kun Suomi sai juonen päästä kiinni, peli oli jo käytännössä ohi. Puolivälierässä Ruotsia vastaan pelivalmiuden on oltava aivan toista luokkaa. Sihvonen perkaa vielä Suomen Kanada-pelin, mutta kääntää katseita jo siihen, miten Ruotsi lyödään laudalta.
LUE MYÖS: Antti Pennanen: Nuoret Leijonat joutui NHL-tason mankeliin – "En ole hetkeen tuollaista nähnyt"
Nuorten Leijonien lähtö Kanada-peliin oli vaatimaton. Kahdeksan ensimmäisen minuutin aikana Suomi ei saanut Kanadaa vastaan aikaan ensimmäistäkään kiekkokontrollitekoa, ja mikä raskauttavaa, siinä hukattiin peräti kuusi mahdollisuutta pelata alaspäin – päinvastoin pelattiin ylöspäin. Tämä tällainen antoi peliotteen totaalisesti Kanadalle. Ja peliotteen hukkaamisen myötä meni suomalaisilta myös itseluottamus ruvelle.
Ja kun vihdoin Suomi alkoi saada aikaiseksi kiekkokontrollia viivelähtöjen muodossa, niiden pelaamisen suunnitelma Kanadan korkeaa trapia vastaan oli todella heikko. Pakki-laita -syöttö oikealle pelattiin kanadalaisten puolelta tylysti pois. Sen jälkeen itseluottamuksesta suomalaisilla oli tähteellä enää rippeet, jos sitäkään.
Yhtä kaikki, se mitä tapahtui ensimmäisessä erässä ja etenkin sen alkupuolella on päävalmentaja Antti Pennaselle loistavaa materiaalia turnauksen jatkoa silmällä pitäen tutkia videolta. Pitää muistaa, että jopa Kanada voi vielä tulla vastaan turnauksessa. Ja sitä ennen edessä on joka tapauksessa puolivälierämatsi Ruotsia vastaan, jota varten Suomen pelin täytyy taas kehittyä siten, että virheistä otetaan opiksi.
Johtopäätökset: aina, kun avautuu sauma kiekotella alaspäin, se on tehtävä, ja sen voi tehdä säällisesti, koska Kanada eikä oikeastaan mikään muukaan joukkue tässä turnauksessa pelaa mitään koulupoikalätkää, jossa koko ajan vyöryttäisiin päälle. Puolivälierävastustaja Ruotsi suostuu kernaasti pelaamaan trapia, se on nähty turnauksessa.
Ja tämä tieto on arvokkaimpia, kun tehdään pelisuunnitelmaa ruotsalaisia vastaan.
Viivelähdössä oman maalin takaa kannattaa pelata Kanadaa vastaan – ja vastaavia korkeita trapeja vastaan yltyleensä – aina lyhyt pakki-pakki -syöttö maalin takana ja laittaa vaikka seisova sentteri tai hyvin pienessä liikkeessä oleva sentteri tarjoamaan syöttöpaikkaa keskelle. Ja jos ei peli ei aukea keskelle, eikä ole saumaa kiskaista ristipistoa, voi sitten pelata helpon syötön laitaan, kunhan on ensin uhattu muuta ja heilautettu vastustajan viisikkoa edes hieman.
LUE MYÖS: Nuorista Leijonista löytyi yksi iso onnistuja – Kari Piiroinen, 19, joutui valtavaan kiekkosateeseen: "Tiesimme, että he tykkäävät tehdä tuota"
Ruotsi pelaa perinteistä muotoa
Huomautan tähän väliin, että tuleva puolivälierävastustaja Ruotsi ei pelannut ainakaan Venäjää vastaan – Antti Pennasen esikuntineen kannattaa katsoa nyt skouttauksen kannalta nimenomaan Ruotsin peli Venäjää, ei USA:ta vastaan – korkeaa trapia, vaan aika perinteistä 1-2-2-muotoa, jopa 1-4-muotoa.
Ensimmäisen erän Suomi selvitti Kanadaa vastaan kuitenkin pienin 1-0 vaurioin taistellen, kohtuullisen organisoidusti puolustaen, tuurilla ja maalivahti Kari Piiroisen loistavin torjunnoin.
Toinen erä lähti vieläkin heikoimmissa merkeissä Suomelta. Jälleen jäi joitakin saumoja pysyä kiekossa kiinni käyttämättä. Kovimmassakin paikassa kesken vaihtoa väsyvän kiekollisen suomalaisen pelaajan on turnauksen jatkossa tajuttava, että siinä samassa hetkessä myös vastustaja on väsynyt ja rientää vaihtoon, eikä ole tarvis kiskaista esimerkiksi pitkää kiekkoa. On vaihdettava kiekollisena pysyen, tämä on asia, jossa ei saa ehdoin tahdoin hävitä kiekkoja ruotsalaisille puolivälierässä.
(Juttu jatkuu kuvan alla) 
Brad Lambert iskiu Suomelle komean ylivoimamaalin Kanadaa vastaan.
Viivelähtö organisoitu huonosti
Edelleen viivelähtö oli organisoitu heikosti Kanadaa vastaan toisen erän alussa. Miksi ihmeessä toinen pakki seisoi oman maali edessä toimettomana, kun toisella oli kiekko hallussaan oman maalin takana? Ja saman tien, kun tuon tuohon kirjoitin, seuraavassa tilanteessa sentään pelattiin kyseisessä asemassa ensin pakki-pakki ja siitä laitaan. Pennanen taisi muuttaa asian vaihtoaitiossa lennosta toisessa erässä. Mutta miten ihmeessä vasta toisen erän kuluessa? kysyn. Miksi ei viimeistään ensimmäisellä erätauolla?
Oudoksun, että nämä tällaiset perusasiat olivat sittenkin näin kesannolla tässä vaiheessa, kun sentään pelattiin jo turnauksen neljättä ottelua. Tavallaan vasta ottelun puolessa välissä Suomi alkoi päästä kiinni pelitapaansa siten, että Nuorten Leijonien peliote vahvistui.
Ja sitten ottelun ratkaisseeseen Kanadan 3-0 maaliin ja sen anatomiaan. Kun vastustaja pääsee pelaamaan pitkän hyökkäyksen, peluuttaisin sentteriä hyvin pienin elein alakolmiossa aluetta enkä antaisi sentterin ryntäillä puolustamassa eri puolilla puolustusaluetta. Tässä rallissa turnauksen tähän asti hyvin pelannut Samuel Helenius pelasi itsensä aivan puhki, huonoin seurauksin. Tätä tulee miettiä jo puolivälieräotteluun Ruotsia vastaan.
Ja tässä kohtaa kääntäen, Ruotsia vastaan näkisin niin, että Suomella on Slovakia-pelin tyylinen sauma pelata pitkähköjä hyökkäysalueen hyökkäyspelejä, koska Juniorkronor puolustaa tiiviisti kaukalon keskustaa ja jättää hieman tilaa laitojen viereen.
Vaan kaikkea sitä tuleekin mieleeni tuollaisen alakynnen tiimoilta, missä Nuoret Leijonat olivat kaksi erää Kanadaa vastaan. Asetelma ei kärsi ollenkaan väärin pelaamalla pelattuja pelitilanteita. Miksi esimerkiksi kolme ensimmäistä peliä hyvin pelannut pakki Topi Niemelä ei pelannut ollenkaan kiekkokontrollitekoja, siksikö, että Kanadan paine oli kaikkineen hänelle liikaa, vai senkö takia, ettei Kärpissä ole pelattu kiekkokontrollia pariin kauteen juuri ollenkaan? Vai oliko syy sittenkin siinä, ettei kaikkea pelaamista oltu saatu vakioitua tässä Nuorten Leijonien joukkueessa?
Fakta on, ettei Antti Pennanen ollut sittenkään saanut vielä valmistettua pelaajiaan tasolle ja yhteisymmärrykseen, miten Suomi Kanadan olisi voinut haastaa. Isomman kuvan oppi tästä kaikesta on, että suomalaisen jääkiekkoilun doktriinin sisällä pitää vain vahvistaa sitä valmennusotetta, jossa kaikki – alleviivaan kaikki! – turnauksen pelit tulee aina käyttää tiettyjen pelitilanteiden osalta pelaamisen vakioiden luomiseen vastustajista ja liki niiden pelitavoista riippumatta.
Merkitsen tähän huomautuksen, että vaikka vastustajien trap olisi minkälainen, perusmuodoltaan Suomen viivelähtö voi olla sitä vastaan lähes vakiomuotoinen. Olen seurannut tarkasti Antti Pennasta jo vuosia. Hän on syystä tai toisesta lyönyt hieman laimin viime kausina viivelähdön sisällöllistä valmentamista, ja nyt se maksoi aivan liikaa Kanadaa vastaan. Miksi pelata edes viivelähtöjä, jos ne eivät ole viimeisen päälle täsmävalmennettuja? Semminkin kun asian kuntoon laittaminen vaatii vain vähän aikaa teoriapuolella ja treeneissä, minkä jälkeen kyse on pelkästään vakiomuotoisuuden toistamisesta otteluissa.
LUE MYÖS: Nuorille Leijonille huolia – näin Antti Pennanen kommentoi tähtipakin Ville Heinolan tilannetta
Turnaus ei ole vielä ohi
Lohdullista Suomen kannalta on Kanada-pelin notkahduksesta huolimatta, että turnaus on vielä kesken, olkoonkin, että puolivälieräottelu Ruotsia vastaan vyöryy nyt suhteellisen nopeasti eteen.
Kolmannen erän alusta Nuoret Leijonat olivat paremmin mukana Kanada-pelissä. Kanada laski intensiteettiään hieman, heidän prässinsä laimeni, tai oikeammin se laimennettiin kanadalaisten puolelta, toiset ja kolmannet hyökkääjät eivät tulleet enää niin liki prässiin mukaan ja suomalaiset tulivat kanadalaisten vaisun paineen alta ulos vaikkapa yksinkertaisin reverse-syötöin.
Tulkintani on, ettei Kanada todellakaan väsynyt mitenkään, vaan joukkue siirtyi johtoaseman pelaamiseen korkealla puolustuspelaamisen pelikurilla. Tällaisen sauman peli melkein aina varaa altavastaajalle, ja siihen Suomi kohtuullisesti tarttui.
Tämä kanadalaisten taktisesti miehekäs siirtyminen puolustusasemiin kielii siitä, miten pelaaminen nuorten MM-kisoissa on muuttunut joukkuepelaamiseksi päästä päähän koohottamisen sijaan.
Brad Lambertin hieno ylivoimamaali kolmannessa erässä muutti hetkeksi ottelun juoksun. Sen jälkeen oli Nuorten Leijonien momentum, joka ei kuitenkaan kapitalisoitunut juuri mitenkään, jos lukuun ei oteta pelin virtauksen tasoittumista ja suomalaisten kasvojen säilymistä, mitkä olivat toki tärkeitä asioita nekin.
Ruotsi on haavoitettu
Harvat Suomen pelaajista pelasivat niin, että olisivat esiintyneet edukseen. Maalivahti Kari Piiroiselle voi antaa täysin puhtaat paperit, hän oli erinomainen. Pakeista Santeri Hatakka oli jämäkkä ja rohkea, vaikka virheitäkin sattui. Muun muassa Mikko Petman, Aku Räty ja Mikael Pyyhtiä olivat hyökkääjistä liki omalla tasollaan. Mutta joku Kasperi Simontaival liki romahti turnauksen aiemmasta tasostaan. Aivan kuin hän olisi äkillisesti törmännyt siihen lasikattoon, mikä hänen todellinen tasonsa on. Tosin olen kyllä tämän johtopäätökseni kanssa mielelläni väärässä.
Brad Lambertista kyselin Slovakia-pelin jälkeen, onko hänen paikkansa avauskokoonpanossa. Jos katsotaan muita nuoremman Lambertin suoritusta viidellä viittä vastaan pelissä, vastaus olisi ei. Mutta lätkässä tarvitaan myös erikoisosaamista, Lambertin kiskaisema ylivoimamaali oli upea, se oli maali, jota ehkä kukaan muu pelaaja ei tuolla tavoin olisi tehnyt Suomen riveistä.
Nyt katseet kääntyvät puolivälierään ja sitä mukaan Ruotsiin.
Ruotsi on juuri nyt haavoitettu koettuaan raskaat tappiot Venäjälle ja USA:lle.
Ruotsi pyrkii pelaamaan eräänlaista jatkuvan liikkeen kiekkokontrollipeliä, se ei juuri pysähtele pelivälineen hallintapelinsä lähdöissä. Tämä Nuorten Leijonien on syytä kääntää omaksi vahvuudekseen. Tähän lääkkeeksi sopii Suomen puolelta äärimmäisen tiivis viisikkopuolustus sillä keinolla, että pyritään puolustuspelinopeudella lyömään Ruotsin hyökkäyspelinopeus siten, että Nuoret Leijonat pelaa alueellisia ylivoimia kaikkialla aina sitä ruotsalaisten pelaajaa kohtaan, joka hakee ahtaisiin väleihin liikkeeseen syöttöjä. Tämän tarkoittaa sitä, ettei Suomen kannata välttämättä jahtaamalla prässätä ollenkaan, prässiin tulee lähteä vain, kun peli sitä kutsuu.
Minun papereissani Nuorten Leijonien on paljon parempi saada puolivälierässä vastaansa tässä kohtaa Ruotsi kuin USA tai Venäjä. Suomen sauma edetä mitalipeleihin on hyvä, se on noin 50-50.