Venäjä on muun muassa Kremlin pressipäällikön Dmitri Peskovin suulla kiistänyt osuutensa Lapin GPS-häirintään ja vedonnut siihen, ettei Suomi ole esittänyt todisteita häirinnästä. Tällainen argumentti oli kuitenkin jo ennalta odotettavissa. Sisällöltään se kumisee onttouttaan, kirjoittaa kommentissaan MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Mirja Kivimäki.
”Todisteiden” antaminen vastapuolelle tällaisessa asiassa olisi puolustuspoliittisesti täysin järjetöntä, ja sen Venäjä tietää hyvin.
Eipä Venäjä itsekään kovin innokkaasti esittele asevoimiensa tunnistusjärjestelmiä, sotilastiedustelunsa keinovalikoimia tai tietojärjestelmiensä mahdollisia aukkoja.
Valmiutta koeteltiin kepillä
GPS-häirinnässähän on kyse nimenomaan naapurien sotilaallisten valmiuksien testaamisesta.
Kaikki osapuolet tietävät että lentokoneet käyttävät muitakin paikannuskeinoja kuin GPS:ää. Tarkoituksena ei siten ole ollut Trident Juncture -lentojen estäminen, mahdotontahan se olisi ollutkin.
Todennäköisemmin motiivina on ollut tutkia Naton ja sen kumppanimaiden sotilasteknisiä valmiuksia ja reaktionopeutta yllättävien häiriötekijöiden edessä. Toisaalta on haluttu haarukoida lännen poliittisten reaktioiden nopeutta ja voimakkuutta, kun joku koettaa kepillä jäätä.
Politiikalla saa tuloksia
Poliittiset reaktiot on nyt saatu, suurlähettiläs puhuteltu ja asia tuotu laajasti julkisuuteen.
Poliittisten reaktioiden ja julkisuuden vaikutusta ei kannata väheksyä, sillä niillä on ennenkin saatu selviä tuloksia.
Sen jälkeen kun Suomi päätti vuonna 2005 julkistaa kaikki ilmatilaloukkaukset, niiden määrä romahti muutamaan kertaan vuodessa. Sitä ennen venäläiskoneet suhasivat Suomen ilmatilaan pahimmillaan 10-20 kertaa vuodessa, ja tuskin ihan vahingossa.
Viestintäteknisesti Suomen ja muiden harjoitusmaiden sotilaskoneet näyttävät selvinneen tästä Venäjän ”suunnistustestistä” suhteellisen puhtain paperein. Suurimmat vahingot kärsivät paikalliset poromiehet, joiden GPS-pannoitettu porotokka pääsi karkaamaan 40 kilometriä väärään suuntaan.