Elämme aikakauden lopun aikoja – vuosi 2016 oli julkkismenetysten saralla taatusti vasta alkua.
Prince. Jaakko Kolmonen. Leonard Cohen. Carrie Fisher. George Michael. Eihän heitä kaikkia jaksa edes listata – julkimoita, jotka menetimme vuonna 2016.
Lähes jokaiseen vuoden kuukauteen on mahtunut yksi suru-uutinen, jota surun murtamat Facebook-kaverit ovat jakaneet tätä vuotta kiroten. "Voisiko vuosi 2016 painua nyt hittoon”, tviittasi Madonnakin maanantaina 26.12, kun uutinen laulaja George Michaelin kuolemasta levisi maailmalla.
Moni tuntee samoin: tämä vuosi on vienyt meiltä niin paljon.
Jos olet yksi vuoden 2016 loppua hinkuvista, minulla on huonoja uutisia: ei se tästä parane. Eivät nykymaailman tähdet, ne meidän nuoruuttamme muokanneet, tyylimme määritelleet, Suosikin julisteissa poseeranneet ja ensirakkauttamme säestäneet artistit tästä enää nuorru.
Jos se oli kuuminta hottia vuonna 1970, se on nyt vähän yli nelikymppinen – ja sekin vain parhaassa tapauksessa. Jos idolisi onkin nuori ja vetreä, et silti saa hengähtää: ysäritähti Miisa oli kuollessaan vain 46-vuotias, näyttelijä Alexis Arquette puolestaan 47-vuotias. Kellekään ei voi taata pitkää ikää.
Laulaja Keith Richards on 73, Madonna itse 58. Luonto-ohjelmistaan tuttu alan legenda, juontaja David Attenborough jo 90. Planet Earth II -sarjan kuumailmapallokohtauksessa mies näyttää arvokkaalta, lempeältä – mutta ah, niin iäkkäältä. Niin, eikä hän tule nuortumaan. Se tekee kipeää ja ahdistaa: miksi, voi miksi?
Tänään törmäsin netissä ensimmäiseen kirjoitukseen siitä, miten vuosi 2016 ei ole vienyt meiltä yhtään mitään. Medium.comin tekstissä huomautetaan, että vanhuuden sijaan monet tähdet menehtyvät päihdeongelmien vuoksi ennenaikaisesti.
Ja vaikka päihdeongelma loistaisi poissaoloaan, kipeät tosiasiat täytyy silti myöntää: moni ihailemani tähti on eläkeiässä, ja me yhdessä saamme todistaa hänen kuolemansa – ennemmin tai myöhemmin. Viihdemaailman taivas kun on lahjakkaita tähtiä täynnä.
Tiedemies Stephen Hawking on 74, nimikaima ja kirjailija Stephen King 69. Star Warsit iloksemme ja ihmeeksemme tuonut George Lucas on 72, ja Harrison Ford, hän täyttää ensi vuonna 75.
Tilastokeskuksen mukaan vastasyntyneiden poikalasten elinajanodote oli Suomessa viime vuonna 78,5 vuotta ja tyttölasten vastaavasti 84,1 vuotta.
Kannattaa valmistautua henkisesti. Elämme aikakauden lopun aikoja, ystävä hyvä.
Katso myös: Näin George Michael kommentoi MTV:lle kymmenisen vuotta sitten:
7:50