Koneen Säätiö jakoi rahaa luokan, sukupuolen ja rodun pohtimiseen

9405725 suomi eu raha euro
Lehtikuva
Julkaistu 08.12.2016 20:41

MTV UUTISET - STT

Koneen Säätiö jakoi apurahaa 41,6 miljoonaa euroa tieteelle ja taiteelle, kertoi säätiö torstaina. Säätiön mukaan moni rahoituksen saanut hanke liittyy tänä vuonna sukupuolen, luokan, rodun ja identiteetin kysymyksiin. 

Rahaa säätiö myönsi esimerkiksi Lasten kirjastolle, jossa tutkitaan muun muassa rodullistettua lapsuutta. Myös Karjalan evakoiden sopeutumista sekä sukupuolen, rodun ja luokan vaikutuksia globaalissa hiusbisneksessä tutkivat hankkeet saivat apurahaa. 

Apuraha myönnettiin 615 hakijalle. Myönnetystä potista arviolta 26,6 miljoonaa euroa suuntautui tieteeseen, noin 5,4 miljoonaa taiteeseen ja noin 9,1 miljoonaa tiedettä ja taidetta yhdistäviin hankkeisiin. 2,5 miljoonaa euroa apurahoista myönnettiin Suomen muuttuvat naapuruudet -ohjelmaan. 

Hakemuksia saapui tänä vuonna 6 350.  

Tuoreimmat aiheesta

Talous