Konepelti auki taistellut Kalle Rovanperä oli lopussa todella lähellä jättiyllätystä

1:20img
Julkaistu 29.07.2018 15:04

MTV SPORT

Suomen nuori ralliässä Kalle Rovanperä sijoittui Suomen MM-rallin WRC2-luokassa lopulta niukasti neljänneksi.

Ensimmäistä kertaa Suomen MM-rallissa ajanut 17-vuotias Rovanperä johti pitkään luokkaansa, mutta lauantai-iltana hän ajautui suuriin ongelmiin. Rovanperän auton jousitus iski läpi konepellistä ja hän joutui korjailemaan autoaan hätäratkaisuilla. Lauantain viimeisellä erikoiskokeella Rovanperä ajoi konepelti auki, kun pellin kiinnitykset olivat pettäneet.

Kisan päätöspäivään Rovanperä lähti neljänneltä sijalta 46 sekuntia kolmantena olevaa britti Gus Greensmithiä perässä. Sunnuntain neljällä viimeisellä erikoiskokeella Rovanperä yritti lähes mahdottomalta tuntuvan eron kuromista. Matka loppui kuitenkin Rovanperältä harmittavasti kesken, sillä Greensmith tuli ruutulipulle niukan 1,9 sekunnin etumatkan turvin.

WRC2-luokka päättyi lopulta suomalaisten kaksoisvoittoon, sillä SM-kautta hallinnut Eerik Pietarinen toi Skodansa ykkösenä maaliin. Hyundailla ajanut Jari Huttunen täydensi suomalaispanosta toisella sijallaan.

1:36img

Suomen MM-ralli, WRC2-luokan tulokset (EK23/23):

1. Eerik Pietarinen   Skoda   2.45.18,4
2. Jari Huttunen      Hyundai   +1.06,8
3. Gus Greensmith     Ford      +2.34,9
4. Kalle Rovanperä    Skoda     +2.36,8

Tuoreimmat aiheesta

Ralli