Demokraatit haluavat todistaa ex-presidentti Donald Trumpin syylliseksi kongressitalon hyökkäykseen tarkkaan käsikirjoitetulla kuulemisten sarjalla.
Kongressin komitea on selvittänyt loppiaisen tapahtumia lähes vuoden ajan, ja nyt järjestettävissä kuulemisissa tutkinnan löydökset esitetään yleisölle.
Ensimmäinen kuuleminen nähdään torstain ja perjantain välisenä yönä kello kolmelta Suomen aikaa, eli torstaina iltakahdeksalta Yhdysvaltojen itärannikon aikaa. Amerikkalaisten toivotaan liimautuvan televisioidensa ääreen, ja televisiotuotantoon on valjastettu maan rautaisimpia tv-alan ammattilaisia.
Ensimmäisessä kuulemisessa esitellään avaintapahtumat ja aikajana vuoden 2020 presidentinvaaleista mellakkaan saakka. Myöhemmissä istunnoissa tullaa käymään esimerkiksi äärioikeistoryhmä Proud Boysin ja ex-presidentti Donald Trumpin roolia väkivaltaisuuksien puhkeamisessa. Proud Boysin johtoa vastaan on nostettu syytteet vallankumouksellisesta salaliitosta.
Lue myös: Trumpin poika oli Capitol-hyökkäystä tutkivan komitean kuultavana – CNN: Lähetti Valkoiseen taloon luettelon toimista, joilla estää Bidenin nimitys presidentiksi
Yhdysvaltojen oikeusministeriö tutkii yhä loppiaisen tapahtumia, Donald Trump on todettu syyttömäksi kahteen virkarikossyytteeseen ja tapahtumien jälkeen on nostettu noin 860 syytettä mellakoitsijoille.
Kongressin kuulemisten päätavoitteena on tarjota amerikkalaisille selkeä kuva siitä, mitä tarkalleen ottaen 6. tammikuuta Capitol-kukkulalla tapahtui, mitkä asiat johtivat mellakkaan ja ketkä vetelivät naruista kulisseissa. Komitean mukaan kyseessä ei ollut vain mellakka, vaan huolella suunniteltu ja johdettu hyökkäys.
6. tammikuuta 2021 Trumpin kannattajat tunkeutuivat Capitol-kukkulalle ja kongressitaloon. Hyökkääjät yrittivät kumota presidentinvaalien tuloksen, jota kongressi oli kokoontunut vahvistamaan rakennuksen sisällä.
Vaalitulos näytti Joe Bidenin voittoa. Hävinnyt Trump ei niellyt tappiota, vaan väitti vaaleja vilpillisiksi. Kongressitalon väkivaltaisuuksissa viisi ihmistä menetti henkensä ja kymmenet loukkaantuivat.
Ennennäkemättömiä videoita ja todistajalausuntoja
Tutkinnan aikana komitea on haastatellut yli tuhat todistajaa ja kahlannut läpi tuntikaupalla videomateriaalia ja yli 140 000 sivua erilaisia dokumentteja. Demokraattiedustaja Jamie Raskin on vakuuttanut, että istunnoissa esitettävät asiat tulevat "räjäyttämään kongressitalon katon". Yleisölle on luvattu esittää ennennäkemättömiä videoita tapahtumista.
Yksityiskohtaisesti tullaan käymään läpi sitä, kuinka Donald Trump valehteli vaalien olleen vilpilliset, kuinka varapresidentti Mike Penceä painostettiin kieltäytymään vaalituloksen vahvistamisesta, kuinka mellakoitsijat järjestäytyivät ja saapuivat Washingtoniin, ja kuinka Trump antoi mellakan jatkua yli kolmen tunnin ajan.
Salissa tullaan näkemään videoita ja äänitteitä, ja kuulemaan todistajien lausuntoja. Videolausunnot kuullaan myös entisiltä Valkoisen talon neuvonantajilta Ivanka Trumpilta ja Jared Kushnerilta. Ex-presidentin tyttären Ivanka Trumpin on aiemmin kerrottu pyytäneen isäänsä vetoamaan kongressitalon valtaajiin, jotta he lopettaisivat mellakan.
Lue myös: Video: Yhdysvaltain kongressirakennus evakuoitiin tuntemattoman lentoaluksen takia – syynä "räikeä huolimattomuus"
Hyökkäystä tutkineeseen erikoiskomiteaan kuuluu seitsemän demokraattiedustajaa ja kaksi republikaaniedustajaa. Kuulemisia johtavat komitean puheenjohtaja, demokraattiedustaja Bennie Thompson yhdessä republikaaniedustaja Liz Cheneyn kanssa. Cheney sekä toinen republikaaniedustaja Adam Kinzinger ovat joutuneet puolueensa rankaisemiksi heidän asetettuaan vastustamaan Trumpia.
Viime viikonloppuna CBS-kanavan haastattelussa Cheney sanoi uskovansa, että loppiaisen tapahtumien takana on salaliitto.
– Uskon niin. Se on äärimmäisen laajaa, äärimmäisen hyvin organisoitua. Se on hyytävää, Cheney sanoi.
Fox News ei aio näyttää kuulemista
Kesäkuun ajan jatkuvia kuulemisia järjestetään yhteensä kuusi. Toinen käsittelyistunto on maanantaiaamuna 13. kesäkuuta.
Kaikki suuret televisiokanavat näyttävät ensimmäisen kuulemisen suorana lähetyksenä. Erikoisohjelmia sen ympärille rakentavat esimerkiksi NBC, CBS ja ABC ja CNN. Poikkeuksen tekee Fox News, joka aikoo esittää Trumpin tukijana tunnetun tähtijuontajansa Tucker Carlsonin luotsaamaa ohjelmaa tavalliseen tapaan.
Demokraatit järjestävät ympäri Yhdysvaltoja tapahtumia, joihin kuulemista kokoonnutaan katsomaan yhdessä. Republikaanit puolestaan aikovat esiintyä konservatiivikanavien ohjelmissa.
Lue myös: Twitter myöntää olevansa osin syyllinen väärän tiedon levittämiseen, joka johti Capitolin mellakkaan
Tutkinnassa mukana olleet demokraatit toivovat voivansa todistaa äänestäjille, kuinka ex-presidentti Donald Trump vaalivilppipuheillaan ja republikaanien tuella pohjusti ja lopulta aiheutti loppiaisen väkivaltaisuudet. Tähtäimessä ovat myös marraskuun välivaalit, sillä komitea suunnittelee julkaisevansa loppuraportin juuri sopivasti niitä ennen syyskuussa.
Työtä äänestäjien kiinnostuksen saamiseksi saa kuitenkin tehdä hartiavoimin. Tällä hetkellä ihmisten mielessä moni muu huoli kiilaa parin vuoden takaisten tapahtumien edelle: Inflaatio, bensan ja ruoan hinnannousu, äidinmaitokorvikkeiden pula joukkoampumiset ja aseväkivalta sekä alati kapenevat aborttioikeudet.