Konkursseja pantu vireille eniten sitten vuoden 1997

konkurssi kuvituskuva aop
Konkurssien määrä nousi tammikuussa viime vuoden tammikuuhun verrattuna 83:lla.Kuvituskuva /All Over Press
Julkaistu 13.02.2025 14:27

MTV UUTISET – STT

Suomessa pantiin tammikuussa vireille 381 konkurssia, mikä on kuukausitasolla suurin määrä sitten vuoden 1997 lokakuun, kertoo Tilastokeskus

Konkurssien määrä nousi tammikuussa viime vuoden tammikuuhun verrattuna 83:lla.

– Tammikuun konkurssihakemusten määrä on jopa 10 prosenttia suurempi kuin edellisinä 2000-luvun ennätyskuukausina, maaliskuussa 2014 ja marraskuussa 2023, kertoi Tilastokeskuksen yliaktuaari Tommi Veistämö tiedotteessa.

Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 1 611 eli 495 enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. 

Kaksi kolmasosaa tammikuussa konkurssiin haetuista yrityksistä oli yhden hengen yrityksiä. Pienimpien yritysten osuus on kasvanut viime vuodesta, mikä osaltaan selittää konkurssien lukumäärän kasvua.

Tammikuun konkurssitilastossa oli eniten yrityksiä palvelualoilta, rakennustoiminnasta ja kaupan alalta.

Lue myös:

Kaikkien aikojen ennätystulos! Ravintolayhtiön toimitusjohtaja uskoo haasteiden hiljalleen väistyvän

Kaupan liitto PAMin palkankorotusvaatimuksista: Kaukana todellisuudesta

Konkurssien määrä jatkoi kasvuaan – viime vuonna nousua viisi prosenttia

Tuoreimmat aiheesta

Konkurssi