Ulkoministeri Timo Soini liittyi Suomen maaseudun puolueeseen jo 16-vuotiaana.
Kymmenen vuotta myöhemmin hän oli varapuheenjohtaja ja pian perustamassa uutta puoluetta. Perussuomalaisten puheenjohtajana hän nousi ulkoministeriksi asti.
Lehtikuva
Timo Soini oli ehdolla eduskuntavaaleissa ensimmäistä kertaa vuonna 1995 SMP:n listoilla. Puolue kaatui talousvaikeuksiin samana vuonna.
Lehtikuva
SMP:n kaatumisen jälkeen Soini oli mukana perustamassa Perussuomalaisia.
Kesti aikansa, ennen kuin Soini pääsi eduskuntaan: vuonna 1999 hän oli ehdokkaana eikä tullut valituksi, mutta menestys oli parempi vuoden 2003 vaaleissa.
Lehtikuva
Soini oli ensimmäistä kertaa ehdolla presidentiksi vuoden 2006 vaaleissa. Presidentiksi valittiin Tarja Halonen.
Lehtikuva
Halosen vaalivoitto ei Soinia tai Tiina-vaimoa vaalivalvojaisissa lannistanut. Hän sai suuremman äänisaaliin kuin mitä odotettiin perussuomalaisten kannatuslukujen valossa.
Lehtikuva
Soini maisteli hernekeittoa perussuomalaisten Helsingin piirin järjestämässä vapaamuotoisessa vaalitilaisuudessa Helsingin Kannelmäessä.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Soini sai mojovan äänisaaliin ja perussuomalaiset sai viisi paikkaa eduskunnasta.
Lehtikuva
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vuonna 2007. Soini, Pirkko Ruohonen-Lerner, Pentti Oinonen, Pertti Virtanen ja Raimo Vistbacka.
Lehtikuva
Soini julkaisi Maisterisjätkä-nimisen elämäkerran vuonna 2008.
Lehtikuva
Vaalimenestys parani paranemistaan. Vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa Soini oli äänikuningas ja hän nousi europarlamenttiin.
Lehtikuva
Soini oli äänikuningas myös vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Perussuomalaiset sai eduskunnasta jopa 34 lisäpaikkaa ja oli nousta hallitukseen, mutta puolue jättäytyi oppositioon, koska ei voinut hyväksyä tukipakettia, jonka hallitus oli myöntämässä Kreikalle.
Jyrki Kataisen niin sanottu sateenkaarihallitus aloitti toimintansa.
Lehtikuva
Soini tunnetaan myös ravimiehenä. Soini onnittelee Suomessa syntyneiden lämminveristen SM-kisan Target Hoss -hevosen kanssa voittanutta ohjastajaa Jorma Kontiota Vermon V75-raveissa Espoossa vuonna 2011.
Lehtikuva
Soini oli toista kertaa presidenttiehdokkaana vuoden 2012 vaaleissa.
Lehtikuva
Nyt jytkytetään! Soini pitää klassikkopuheensa eduskuntavaalien vaalivalvojaisissa vuonna 2015. Perussuomalaiset nousi vaaleissa Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi.
Lehtikuva
Perussuomalaiset nousi vaalivoiton jälkeen hallitukseen. Toiseksi suurimman puolueen puheenjohtajasta tulee tyypillisimmin valtiovarainministeri, mutta Soini valitsi sen sijaan ulkoministerin salkun.
Lehtikuva
Eutanasian laillistamista käsittelevä keskustelu eduskunnassa oli viimeinen täysistunto, johon Soini osallistui ennen kuin ilmoitti, ettei aio hakea jatkokautta Perussuomalaisten johdossa.
Lehtikuva
Soini tapasi mediaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla 5. maaliskuuta 2017. Soini kertoi sunnuntaina blogissaan, ettei hän aio hakea jatkokautta Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuussa.