Hangon rantojen siivoaminen alkaa huomenna perjantaina. Ympäristöjärjestö WWF kerää paikalle vapaaehtoisia siivoajia. Siivoustyöt jatkuvat ainakin viikonlopun yli.
– Perjantaina aamusta aloitetaan. Tehtävä on suhteellisen vaativa riippuen siitä, millaisesta rannasta on kyse. Tietyissä paikoissa valkoista rasvaseosta on enemmän, tietyissä vähemmän. Toisissa paikoissa rasvaseos on isoina klöntteinä ja toisissa paikoissa pieninä rakeina. Täytyy kokeilla erilaisia keräysmenetelmiä. Varmaan huomisen aikana selviää, mitä puhdistusmenetelmää missäkin paikassa kannattaa käyttää, pohtii WWF Suomen meriasiantuntija Vanessa Ryan.
Lue myös: Neste otti vastuun Hangon rannat tahrineesta mönjästä
Hangon rannoille ajautuneiden kalojen kuolinsyy on vielä epäselvä.MTV
Kuolleet kalat jäävät vielä rannalle
Aluksi siivotaan vain rannalle ajautuneita rasvapalleroita eikä kuolleita kaloja. Toistaiseksi kalojen kuolinsyytä ei tiedetä.
– Huomisen päivän ajan keskitytään sellaisiin kohteisiin, joissa on vain sitä valkoista seosta. Sitten, kun tarkemmat analyysit näyttävät, että se on turvallista, voidaan aloittaa myös kalojen kerääminen rannoilta, kertoo Ryan.
Vapaaehtoisia siivoajia haetaan
Puhdistustyöt aloitetaan hankolaisten vapaaehtoisten voimin. WWF:n sivuilla voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi.
– Kiinnostusta siivoamiseen on ollut alusta asti sekä paikallisilla että muualta tulevilla vapaaehtoisilla. Odotetaan ja toivotaan, että saadaan nopeasti täytettyä huomisen ja viikonlopun puhdistusslotit. Ensisijaisesti huomiselle haetaan paikallisia, jotka sillä alueella jo valmiiksi ovat, toteaa Ryan.
Aluksi siivoajia on muutamia kymmeniä.
– Aloitetaan noin 40 hengen ryhmällä ja tarpeen mukaan kun huomisen aikana saadaan kokemusta, miten vaativaa ja aikaa vievää tämä työ on, niin kasvatetaan tarpeen mukaan ryhmäkokoa, pohtii Ryan.
Tällä hetkellä Hangon rannoilla on sekä kuolleita kaloja että kasviöljyseokseksi paljastuneita palleroita.MTV
Suojavarusteita pitää käyttää
Ilman suojavarusteita ei ole asiaa siivoustöihin.
– Tarjoamme suojavarusteet ja edellytämme, että kaikki operaatioon osallistuvat käyttävät niitä. Tarjolla on haalarit, suojalasit ja hanskat, jotka suojaavat ihokontaktilta aineeseen, luettelee Ryan.
Ryan kävi itse Hangossa tiistaina.
– Olin paikalla tiistaina kun siellä ei ollut vielä kuolleita kaloja, mutta kyllähän siellä suhteellisen pahalta näytti. En ole itse aiemmin nähnyt vastaavaa. Olen kyllä lukenut samanlaisista tapauksista ja nähnyt kuvamateriaalia. Meillä ei ole tiedossa, mistä rannalle ajautuneet kovettuneet rasvamöykyt voisivat olla peräisin. Me keskitymme nyt siihen, että saadaan siivous käyntiin.