Imelistä elokuvistaan ja toimistotuotteistaan tunnettu Hallmark veti takaisin esittämänsä mainoksen konservatiiviryhmän painostuksen vuoksi. Pian yhtiö kuitenkin perui puheensa ja myönsi tehneensä virheen.
Hallmark on vetänyt takaisin takaisinvetonsa hämmentävässä tapahtumasarjassa, joka koskee yhtiön häämainosta.
The Hallmark Channel -kanava joutui kritiikin kohteeksi esiteltyään mainoksen, jossa on samaa sukupuolta oleva pariskunta. Osa asiakkaista soitti vihaisia puheluita Hallmarkin emoyhtiöön ja uhkasi kanavaa boikotilla, kertoo CNN.
Konservatiiviryhmä raivostui
Mainoksessa naispari pohtii, olisiko heidän pitänyt käyttää hääsuunnittelupalvelu Zolaa, jota mainoksessa mainostettiin. Lopussa naiset suutelevat.
Konservatiiviryhmä One Million Moms vaati mainoksia poistettaviksi. Hallmark taipui aluksi paineen alla ja veti mainokset pois todeten, että niiden aiheuttama väittely "vie huomion pois kanavamme tarkoituksesta, joka on viihteen tarjoaminen".
"Miten Hallmark kehtaa..."
Samanlaisesta mainoksesta, jossa esiintyy heteropari, ei tullut vihaista palautetta. Naisparimainoksen takaisinveto aiheuttikin valtavan kritiikkiaallon.
– Miten Hallmark kehtaa sensuroida rakkautta... Sillä, onko pari samaa sukupuolta vai ei, ei ole merkitystä. Rakkaus on rakkautta ja moni perhe koostuu samaa sukupuolta olevista ihmisistä, Heather Bishop kirjoittaa Twitterissä.
Moni uhkasi boikotoida yritystä ja sen tuotteita ja ohjelmia. Myös mainostaja Zola kertoi olevansa syvästi huolestunut mainoksensa poistamisesta.
Muut tv-kanavatkin kiirehtivät kritisoimaan Hallmarkia; esimerkiksi Netflix ilmoitti palvelunsa sisältävän ohjelmia, joissa "lesbot ovat onnellisesti olemassa, ja on myös joulu, joten voisimmeko antaa ihmisten rakastaa, keitä he sitten haluavatkaan rakastaa".
Netflix naljaili Hallmarkille. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Olemme aidosti pahoillamme"
Pian Hallmark totesikin tehneensä väärän päätöksen.
– Olemme aidosti pahoillamme siitä kivusta ja pettymyksestä, jota aiheutimme, Hallmarkin toimitusjohtaja Mike Perry totesi.
Yhtiö lupasi tehdä yhteistyötä järjestön kanssa ottaakseen seksuaalivähemmistöt paremmin huomioon, ja myös naisparin hääsuunnittelua esittävää mainosta aletaan näyttää uudelleen.
"Kiitos, että myönsitte virheenne"
Yhtiön päätös kerää kiitosta.
– Toimitte oikein, kiitos, nimimerkki J. toteaa Twitterissä.
– Kiitos, että myönsitte virheenne ja pyysitte anteeksi, Karena Rose kirjoittaa.
Osa toivoo imelistä jouluelokuvista tunnetulta yhtiöltä seuraavaksi elokuvaa, jossa pääosassa olisi samaa sukupuolta oleva pariskunta.
LUE MYÖS: Guccin malli protestoi "pakkopaita-asua" kesken muotinäytöksen: "Loukkaavaa ja tunteetonta"
Lue lisää lifestyle-aiheita!
Lähteet: Bostonglobe.com, Axios.com, Twitte, Abcnews.go.com, CNN.com