Kookkaan hallin katossa yhä sortumisvaara Kauhavalla – katolla oli raskas lumikuorma

Palomies työssään.
Teollisuushallin työntekijät eivät ole rakennuksessa.
Julkaistu 26.03.2018 09:51(Päivitetty 26.03.2018 18:03)

MTV UUTISET–STT

Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla kookkaan teollisuushallin katto oli edelleen sortumisvaarassa maanantaina iltapäivällä. Vaaratilanne Puusepäntiellä sai alkunsa, kun liimapuupalkkeja valmistavan yrityksen hallin katosta pieni osa sortui aikaisin aamulla.

Pelastuslaitos saapui maanantaina kohteeseen palohälytyksen vuoksi, koska kattovaurio katkaisi sprinkleriputkia ja johti mittavaan vesivaurioon.

Palomestari Lauri Joenpolvi sanoi iltapäivällä STT:lle, että paikalle oli tilattu pönkkiä, jollaisia käytetään rakennuksilla valettavien kattojen tukemiseen. Tukipönkkien paikalle tuominen ja paikoilleen saaminen vie siinä määrin aikaa, että hallin katon lumikuormaa päästään palomestarin mukaan purkamaan vasta tiistaina.

Lumikuorma ei Joenpolven mukaan kuitenkaan vielä ylitä korkeinta sallittua painoa per neliömetri.

Teollisuushallin työntekijät eivät ole katon osittaisen romahtamisen jälkeen olleet rakennuksessa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa