Koomikot, ystävykset ja kollegat Krisse Salminen ja Joonas Nordman ovat suomalaisille tuttuja kansannaurattajia. Vuosien saatossa heille on kehittynyt tuntuma siitä, mikä ylipäätään on hauskaa.
Koomikot Krisse Salminen ja Joonas Nordman ovat paitsi kollegoita, myös ystävyksiä. Heillä on klikannut ensitapaamisesta lähtien, koska he ovat samalla ”huumoriaaltopituudella”.
Vuosien myötä he ovat oppineet, mikä kansaa naurattaa.
– Väitän, että tiedämme, mikä on hauskaa. Meillä on kutina siitä, mikä ainakin meidän mielestämme on hauskaa, ja myös siihen löytyy pieni aavistus, mikä voisi olla muistakin hauskaa, Salminen kertoi Huomenta Suomessa 26. lokakuuta.
– Sitä on vaikeaa avata tai selittää, mutta se on jonkinlainen perstuntuma. Tietysti siinä auttaa myös kokemus, Nordman jatkoi.
Salminen kertoo, että 20 vuoden aikana on muodostunut kokemus siitä, mikä stand up -keikoilla naurattaa kansaa. Hän ei imitoi, kuten Nordman.
– Hahmo on aina ollut minussa – se olen minä. Lavalla ollessa on toki lavapersoona. Siellä tulee kohotettu versio itsestä, Salminen kertoi.
Nordman tekee paljon poliittista satiiria ja kokee sen rakkauslajikseen.
– Seuraan politiikkaa todella intohimoisesti ja olen aika hyvin siitä perillä. Siinä on yhdistynyt kaksi mielenkiinnon kohdetta: imitointi ja politiikka, Nordman kertoi.
Nordmanin ja Salmisen voi nähdä teatterilavalla tänä syksynä Näillä mennään! -revyyssä.
Yllä videolla Joonas Nordman kertoo, miksei jännitä poliitikkojen imitointia.
Alta voit katsoa kaksikon haastattelun kokonaisuudessaan.
10:15