Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä järkyttynyt Finnpulp ei saanut ympäristölupaa – myös elinkeinoministeri Lintilä näreissään

AOP Mika Lintilä, keskusta
Lintilä mukaan Suomi kaipaa tällä hetkellä investointeja ja työpaikkoja.Jarno Kuusinen / AOP
Julkaistu 19.12.2019 18:33

MTV UUTISET

Ministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo, että elinkeinoministerinä häntä harmittaa se, että Finnpulp ei saanut ympäristölupaa sellutehtaan perustamiseksi Kuopioon.

Lintilän mukaan se olisi ollut työllistävä investointi, mutta ei nyt toteudu tässä muodossa. Hän kuitenkin sanoo kunnioittavansa korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) ratkaisua ja vallan kolmijako-oppia.

– Jos korkein hallinto-oikeus antaa päätöksen, sitä on kunnioitettava, se on selvä, Lintilä sanoi toimittajille eduskunnassa.

Lintilä mukaan Suomi kaipaa tällä hetkellä investointeja ja työpaikkoja.

– Tässä olisi ollut se toinen puoli tästä asiasta, mutta näin on oikeus linjannut, ja siihen on tyytyminen.

Yleispäätöksenä vastaavanlaisista hankkeista tuoretta oikeuden päätöstä ei voi Lintilän mukaan pitää.

– Kaikki arvioidaan erikseen.

Finnpulp tyrmistyi KHO:n päätöksestä

Korkein hallinto-oikeus (KHO) teki aiemmin lopullisen päätöksen, jonka mukaan Kuopioon suunniteltu biotuotetehdas ei saa ympäristölupaa.

Finnpulp on arvioinut, että päätös merkitsee nykyisen tehdasprojektin päättymistä. KHO:n tekemä päätös on lopullinen, eikä siitä voi valittaa.

Lue lisää: Finnpulp tyrmistyi korkeimman hallinto-oikeuden lopullisesta päätöksestä: "Merkitsee nykyisen tehdasprojektin päättymistä"

Tuoreimmat aiheesta

Mika Lintilä