Annie kokosi vuokralaisilleen pienet lahjarasiat.
Uutisoimme aiemmin vuokranantajasta, joka tajusi vuokralaistensa tulojen kärsivän koronaviruksen vuoksi ja päätyi kunnioitettavaan tekoon. Tämäkin vuokranantaja halusi piristää koronapandemian keskellä kärvisteleviä asukkaita ja kokosi ihastuttavia lahjarasioita, kertoo Yahoo.
Päätti ilahduttaa "eristysselviytymispakkauksilla"
Australialaisella Annie Frostickilla on kuusi vuokralaista, ja moni on koronan vuoksi joko menettänyt tulonsa tai tienaa nyt huomattavasti vähemmän. Kaksi asukasta on parhaillaan kahden viikon koronakaranteenissa.
Annie päätti piristää vuokralaisia kokoamalla heille pieniä "eristysselviytymispakkauksia". Ne ovat muovisia rasioita, joissa on erilaisia karkkipatukoita ja muita herkkuja. Mukana oli myös kuponki paikalliseen kahvilaan.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Välittäisipä jokainen vuokranantaja yhtä paljon"
Rasiat Annie jakoi vuokralaisille, jotka elävät koronarajoitusten keskellä. Hän jakoi kuvat rasioista myös sosiaaliseen mediaan, missä ideaa Yahoon mukaan ihasteltiin.
– Välittäisipä jokainen vuokranantaja yhtä paljon kuin sinä, yksi kommentoija sanoo.
– Hyvin ajattelevaista sinulta! Tämä varmasti parantaa jonkun päivää, toinen kehuu
LUE MYÖS: Korona vei mieheltä työt ja vuokrarahat – vuokranantaja antoi anteeksi: "Haluaisin, että joku toimisi samoin minua kohtaan"
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Lähde: Lifestyle.yahoo.com