Koronaviruksen omikronmuunnoksen uusi variantti leviää nopeasti Kiinassa. Asiasta kertoo kiinalainen Global Times – sanomalehti. Muunnokselle on annettu tunnus BF.7.
GT-lehden mukaan variantti leviää nopeasti, ja se tunnistettiin ensikerran reilu viikko sitten Kiinan luoteisosissa Sisä-Mongolian autonomisella alueella.
Sittemmin uutta varianttia on havaittu myös muun muassa Shenzhenissä maan eteläisessä osassa sekä Yantain kaupungissa Kiinan pohjoisosissa.
Maailman terveysjärjestö WHO uskoo, että BF.7-variantista tulee seuraava koronan valtavirus.
Global Timesin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan uusi variantti pystyy väistämään immuniteettia aikaisempaa paremmin, minkä vuoksi rokotetut ja koronan sairastaneet voivat sairastua variantin aiheuttamaan tautiin.
Asiantuntijat kuitenkin toteavat, että koronaan kehitetyt viruslääkkeet sekä rokotteet suojaavat hyvin vakavalta taudilta tämänkin virusmuunnoksen osalta.
Euroopassa tuore virusmuunnos on jo levinnyt aiemmin. Syyskuussa BF.7:ää on havaittu ainakin Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Tanskassa ja Britanniassa.