Uusi koronamuunnos leviää maailmalla. Erityisesti Saksassa ja Tanskassa tapaukset ovat kasvussa.
Tutkijoiden mukaan uudesta XEC-nimisestä virusvariantista voi tulla pian vallitseva muunnos koronasta.
XEC-variantti tunnistettiin ensimmäisen kerran Saksassa kesäkuussa 2024. Sen jälkeen tapauksia on ilmennyt muun muassa Iso-Britanniassa, Tanskassa, Yhdysvalloissa sekä useissa muissa maissa.
University College Londonin genetiikkainstituutin johtaja Francois Ballox kertoi BBC:lle, että vaikka XEC-variantti näyttää leviävän nopeasti, niin rokotteiden pitäisi silti antaa hyvä suoja.
Hänen mukaansa on kuitenkin mahdollista, että XEC:stä tulee vallitseva koronan alavariantti tulevan talven aikana.
Koronan XEC-variantin oireiden uskotaan olevan samankaltaisia kuin aiemmissakin varianteissa. Oireisiin kuuluvat muun muassa korkea kuume, lihassärky, väsymys, yskä ja kurkkukipu.
Sairastuneet voivat usein paremmin muutamassa viikossa, mutta toipuminen voi kestää myös kauemmin.
Koronadata-analyytikko Mike Honey kertoo viestipalvelu X:ssä, että tapaukset ovat nyt kasvussa erityisesti Saksassa ja Tanskassa.