Koronapassi otetaan käyttöön myös Ruotsissa – tätä se käytännössä tarkoittaa

2:53img
Meillä Suomessa Hallitus valmistelee koronapassin laajentamista työpaikoille – katso videolta, mitä mieltä työmarkkinajärjestöt ovat
Julkaistu 01.12.2021 05:20

MTV UUTISET – STT – TT

Ruotsissa otetaan käyttöön koronapassi tänään.

Todistusta otetuista rokotuksista vaaditaan tästä päivästä lähtien sisätiloissa järjestetyissä yli sadan ihmisen kokoontumisissa.

Tällaisia tapahtumia voivat olla esimerkiksi teatterinäytökset, konsertit, markkinat tai urheilutapahtumat.

Asiasta kertoi sosiaaliministeri Lena Hallengren eilisessä tiedotustilaisuudessa Expressen-lehden mukaan.

Moni paikka jää koronapassin ulkopuolelle

Aiemmin marraskuussa uutisoitiin, että moni paikka jää koronapassin ulkopuolelle. 

Esimerkiksi ravintoloihin koronapassia ei olla suosittelemassa, jos ravintolassa ei ole musiikkia tai tanssia.

Koronapassia ei myöskään tarvittaisi kouluissa, kaupoissa tai joukkoliikenteessä.

8:16img

Näin koronapassista ajateltiin Ruotsissa ja Virossa lokakuun puolivälissä – katso kirjeenvaihtajiemme raportit! 

Lue lisää: Ruotsin terveysviranomaiset haluavat koronapassin käyttöön – moni paikka jäisi silti passin ulkopuolelle

Tuoreimmat aiheesta

Koronapassi