Koronapassin käyttö laajenee Euroopassa ja saa väärentäjät liikkeelle – Italiassa kaupitellaan väärennettyä passia 150 eurolla

1:44img
Video: Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola raportoi Kreikasta. Maassa on käytetty koronapassia jo pitkään turismin mahdollistamiseksi.
Julkaistu 10.08.2021 21:32
Toimittajan kuva

Heikki Piuhola

heikki.piuhola@mtv.fi

Toimittajan kuva

Jarno Miettinen

jarno.miettinen@mtv.fi

Moni EU-maa on jo ottanut EU:n yhteisen koronatodistuksen käyttöön myös maan sisällä. Passilla helpotetaan pääsyä niin tapahtumiin, konsertteihin, ravintoloihin kuin kuntosaleille. Koronapassin käytön laajentamisella yritetään myös houkutella koronarokotusten ottamiseen. Euroopassa kuitenkin myös vastustetaan koronapassia ja passista on myös liikkeellä väärennöksiä.

Paine rokottamattomia kohtaan kasvaa ympäri Eurooppaa. Tänään Saksa päätti lopettaa tarjoamansa ilmaiset koronatestaukset lokakuussa. Ilmainen pika- tai pcr-testi tarjotaan vain koululaisille, raskaana oleville äideille ja henkilöille, jotka terveydellisistä syistä eivät voi ottaa rokotusta. Saman suuntaisia päätöksiä on tehty muissakin maissa. 

Lue myös: MTV kysyi koronapassista suomalaisilta – yksityisyyden suoja huolettaa, osa ihmettelee syrjintäkeskustelua: "En ymmärrä, miten se syrjisi"

Hallitusten tavoite on kiihdyttää hidastunutta rokotushalukkuutta ja saada koronapassista riittävän houkutteleva liittämällä siihen mahdollisuuksia erilaisiin vapauksiin ravintoloista konsertteihin ja kuntosaleille.  

– Niin kauan kuin pysymme testeillä vedenpinnan yläpuolella niin kaikki on hyvin, se mitä todella pelkäämme on, että tulisi taas uusi sulkutilanne, sanoo Berchtesgadenin matkailuyhdistyksen puheenjohtaja Bartl Wimmer.

Ranskassa passi tarvitaan muun muassa ostoskeskuksiin ja kaukojuniin

 Ranskassa koronapassi on vaadittu jo kolmen viikon ajan yli 50 kävijän tiloihin ja tapahtumiin, käyttö laajeni maanantaina myös ostoskeskuksiin ja kaukojuniin. Poliisit kiertävät nyt ravintoloissa ja kahviloissa tarkastamassa asiakkaiden passeja.  

– En todellakaan tajua tätä. Istumme ulkokahvilassa, vain me kaksi eikä ketään ympärillä. Tässä on digitaalinen Absurdistan viety jo melko pitkälle, sanoo pariisilaisisessa kahvilassa istunut Didieriksi esittäytynyt mies.

Koronapassi on tavalla tai toisella käytössä myös Espanjassa, Irlannissa, Kroatiassa, Itävallassa, Belgiassa ja Kreikassa. Tanskassa passi vaaditaan yli 500 henkilön tapahtumiin. Myös Italiassa koronapassi vaaditaan nyt urheilutiloihin, museoihin, elokuviin ja ravintoloihin, syyskuun alusta myös juniin ja yliopisto-opetukseen. 

– Olen todella koronapassin kannattaja. Toivottavasti siitä tulee pakollinen, sanoo Rooman asukas Raffaella Puddu.

Poliisi tutkii kymmeniä väärennöksiä

Koronapassivaatimukset ovat tuoneet mukanaan myös rokotetodistusten väärennökset. Italiassa poliisi tutkii jo useita kymmeniä verkossa kaupiteltavia, koodia myöten taitavasti tehtyjä koronapassiväärennöksiä. Väärennösten hinta vaihtelee 150 eurosta viiteen sataan euroon.

Lue myös: Kommentti: Ensin maskit ja rokotukset, nyt koronapassit – näin poliittiset kunniakysymykset ja hämäläinen muutosvastarinta torppaavat Suomen koronataistelua

Lue myös: Koronapassi voi luoda nopeasti kymmenien miljoonien eurojen arvosta hyötyä – ministeri Lintilä kertoo valmistelun vaiheista

Tuoreimmat aiheesta

Koronapassi