Yhdysvaltalaisen rokotevalmistaja ja lääkeyhtiö Pfizerin tulos nousi selkeästi toisella vuosineljänneksellä.
Nousu johtui pääasiassa sen ja saksalaisen Biontechin kehittämän koronarokotteen menestyksestä, mutta myös esimerkiksi syöpälääkkeiden myynnin kasvusta.
Lue myös: Pfizer ehdottaa kolmatta rokoteannosta Yhdysvalloissa
Yhtiön mukaan sen toisen vuosineljänneksen liikevoitto oli 5,6 miljardia dollaria eli noin 4,7 miljardia euroa, kun se vuotta aiemmin oli noin 3,5 miljardia dollaria eli euroissa lähes 3 miljardia.
Samalla yhtiö nosti arviotaan koronarokotteensa myynnistä. Se arvioi myyvänsä rokotettaan tänä vuonna 28,3 miljardin euron arvosta, kun aiempi arvio oli 19,5 miljardia euroa.