Koronaviruksen leviäminen Helsingin ja Espoon hoivakodeissa aiheuttaa suurta huolta. Suojavarusteista on pulaa ja tämä tekee työskentelyn äärimmäisen haastavaksi.
Espoossa on nelisenkymmentä hoivakotia. Hoivapaikkoja näissä paikoissa on yhteensä 1 350, joten henkilökunnan määrä on myös huomattava.
– Tähän mennessä kolmessa eri hoivakodissa Espoossa on todettu koronavirustartuntoja. Koronaviruksen aiheuttamia kuolemia (Espoossa) on todettu kolme kappaletta, kertoo Espoon perusturvajohtaja Juha Metso.
Lue myös: Uusi paljastus koronakuolemien vanhainkodista: Ylen tietojen mukaan virus tuli hoivakotiin uuden asukkaan mukana
Koronavirus ujuttautui niin yksityisiin kuin kunnallisiin hoivakoteihin – moni STT:n haastattelema kunta kertoo tartunnoista
Savolaisessa hoivakodissa jo kahdeksan kuollutta vanhusta – johtava lääkäri: Mahdollisia laiminlyöntejä selvitetään
Koronavirus iskenyt lukuisiin vanhainkoteihin maailmalla, tuhansia on kuollut – uusista uhreista kerrotaan päivittäin
9 hoivakodin asukasta kuollut koronaan Helsingissä – tartuntoja yhteensä 26
Sairastuneiden joukossa on myös hoitohenkilökuntaa
– Tarkkoja lukuja ei ole syytä käydä läpi, mutta pieniä määriä. Metso kertoo.
Henkilöstön suojausta pyritään tehostamaan, ettei tartuntoja tulisi lisää. Suojavarusteita tarvittaisiin kuitenkin enemmän myös hoivakoteihin.
– Sanotaan niin, että suojavarusteita ei ole ollut niin paljon, kun olisimme toivoneet, tavaraa ei ole ollut tarpeeksi saatavilla.
Hoivakotien asukkaiden hoitoisuus on Metson mukaan melko suuri. Töitä hoivakodeissa tehdään kolmessa vuorossa. Sijaisia on myös paljon.
– Varsinainen hoitohenkilökunta työskentelee aina tietyssä hoivakodissa, mitään kierrätystä hoivakotien välillä ei ole. Mutta sijaisten määrää on suuri ja ilman sijaisia olisi vaikea pitää ympärivuorokautista hoitoa toiminnassa.
Koronavirustestausta on lisätty niin hoivakodin asukkailla kuin hoitohenkilökunnallakin. Testauksessa on Metson mukaan käytetty muutakin, kuin julkisen puolen testauskapasiteettia.
Lue myös: Sanna Marin: Osa kunnista etsii nyt syyllistä omaan heikkoon varautumiseensa
Hengityssuojaimista puhuvat kaikki: "Nyt on huutava pula" – Mikä on varmuusvarastojen tilanne ja mihin toiveet kohdistetaan?
Sadat työntekijät ottavat päivittäin yhteyttä ammattiliitto SuPeriin
Hoivatyöntekijät ovat ilmaisseet huolensa puutteellisesta suojavarustuksesta. Koronaviruksen ennaltaehkäisyyn ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota SuPerin puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan.
– THL ja STM on paljon ohjeistanut koronaviruksen ennaltaehkäisyssä, mutta sitten työpaikkatasolla ei ole tuotu maskeja ja muita tarvikkeita käyttöön. Silloin tauti on lähtenyt leviämään.
Paavola toteaa, että koronanvastaiset toimet aloitettiin hoivakodeissa liian myöhään. Suojavarusteiden käyttö on suurinta ennaltaehkäisyä tilanteessa. Paavolan mukaan suurin riski on nyt se, että joku alkaa syyttää hoitajia.
– Kun syy ei ole hoitajien. Kysymys on siitä, ettei ole ollut tarpeeksi hyviä vermeitä ja tilanteessa ei ole tehty kaikkea sitä, mitä olisi voitu. Hoitajien vika se ei tietenkään sellaisenaan ole.
Hoivakodeissa ei ole esimerkiksi riittävästi kertakäyttöisiä kirurgisia maskeja.
Siivousliinoista maskeja
– Joissain paikoissa on ollut ihan käsittämättömiä ideoita, että tehdään jostain siivousliinoista maskeja. Joissain hoivapalveluyksiköissä on jopa ohje, ettei suojavarusteita tarvitse ennen kuin hoitajalla on jo jokin oire, vaikka tiedetään oireettomienkin voivan tartuttaa virusta.
Helsingissä hoivapalveluyksiköissä on koronavirustartunnan saanut tähän mennessä 26 asukasta, heistä yhdeksän on kuollut tartuntaan.