Fifan entinen puheenjohtaja Sepp Blatter on jalkapallon MM-kisoissa Venäjällä presidentti Vladimir Putinin kunniavieraana. Blatter kertoi näkemyksiään Ruotsin mahdollisuuksista Sveitsiä vastaan, VAR:sta ja antamastaan kritiikistä Ruotsin hallitusta kohtaan.
Videolla Tulosruudun raportti maanantain kisapäivästä.
Blatter toimi Fifan puheenjohtajana 17 vuotta. Vuonna 2015 hänet suljettiin kaikesta jalkapalloon liittyvästä toiminnasta. Syynä sulkemiseen oli FBI:n tutkimuksissa selvinnyt korruptio. Venäjän MM-kisoissa hän on saanut tehdä paluun jalkapallon olohuoneeseen Putinin kutsumana.
LUE MYÖS: Kiistelty FIFA-hahmo Sepp Blatter saapui MM-kisoihin – "Olen täällä nauttiakseni turnauksesta"
Miehen läsnäolo kisoissa on herättänyt kritiikkiä, mutta hän itse ei ole huomannut mitään avointa vihamielisyyttä.
– Olen tavannut paljon faneja ja tunnelma on ollut fantastinen. Silloin sain kuitenkin kuulla mahdollisesta vihamielisyydestä. Tietenkin Venäjän joukkueen menestys on parantanut maan ilmapiiriä, sanoo Blatter.
Blatterin kotimaa Sveitsi kohtaa Ruotsin neljännesvälierissä. Vastustaja, joka herättää kunnioitusta miehessä.
– Minun täytyy todella kehua Ruotsia, he ovat tasaisia ja ovat parantaneet hyökkäyspään pelaamistakin. Uskon, että ottelusta tulee avoin. Mielestäni Sveitsin ainoa oikea tähti on maalivahti Yann Sommer. Ruotsilla on hyvä mahdollisuus, heillä on nopeat hyökkääjät, toteaa Blatter.
Yhtä vaikuttunut ei hän ollut Ruotsin hallinnosta, joka päätti alun perin boikotoida MM-kisoja, mutta päätti kuitenkin lähettää edustajan (Elinkeinoministeri Mikael Damberg), kun maa eteni neljännesvälieriin.
– Heidän olisi pitänyt olla mukana alusta alkaen. Heidän olisi pitänyt olla joukkueen tukena. Tämähän on jalkapalloa, ei politiikkaa. Sitten voidaan puhua tapahtumien järjestämisestä ainoastaan demokraattisissa valtioissa, se on toinen kysymys. Mutta kun kyseessä on MM-kisat, maailman suurin urheilutapahtuma, silloin pitäisi olla paikalla, Blatter sanoo.
Blatterin mielestä VAR:n käyttö on silkkaa ajanhukkaa.
– Pelaajat eivät saa pelata jalkapalloa, katkoja on niin paljon. VAR ei ole johdonmukainen, ei ole yhtenäisyyttä sääntöjen tulkinnoissa. Jokaisessa ottelussa on eri VAR-tuomarit. Eri maan VAR-tuomareilla on erilaiset tulkinnat säännöistä. Idean toimimiseen vaadittaisiin aina sama tuomari. Tällaisiä kokeiluja ei tulisi järjestää MM-kisoissa, Blatter päättää.
Jalkapallon MM-kisojen neljännesvälierät päättyvät tiistaina Ruotsin ja Sveitsin kohtaamisella sekä Kolumbian ja Englannin välisellä ottelulla.