Koskelan murhan taustoihin liittyvä esiselvitys etenee: Poliisi kuullut 40–50 ihmistä – syynissä lastensuojelun ja koulun toiminta

7:37img
Koskelan uhrin omaisten asianajaja kertoo, miten vanhemmat ovat reagoineet suuren surun keskellä.
Julkaistu 19.05.2021 11:22
Toimittajan kuva

Pekka Lehtinen

pekka.lehtinen@mtv.fi

Helsingin poliisi on kuullut 40–50 ihmistä laajassa esiselvityksessä, joka koskee viranomaisten toimia ennen Suomea järkyttänyttä Koskelan henkirikosta. Esiselvityksessä ketään ei vielä epäillä rikoksesta.

Kolmea 16-vuotiasta poikaa syytetään samanikäisen pojan murhasta Koskelan sairaala-alueella 4.12.2020. Käräjäoikeus määräsi pojat mielentilatutkimukseen maaliskuussa.

Poliisi on luonnehtinut Koskelan henkirikosta sadistiseksi ja tapahtumia pitkään jatkuneeksi väkivaltaiseksi kiusaamiseksi, joka lopulta johti tapahtumailtana joulukuussa uhrin kuolemaan.

Yhteensä kuultu 40–50 ihmistä

Esiselvitys viranomaisten eli lastensuojelun ja koulun toiminnasta alkoi tammikuun lopussa. Selvityksen alla ovat käytännössä olleet lastensuojelun ja koulun toimenpiteet ja niiden riittävyys sekä mahdolliset laiminlyönnit.

Esitutkinnan mukaan uhri oli pitkään jatkuneen kiusaamisen lisäksi joutunut useiden pahoinpitelyjen kohteeksi ennen veritekoa.

Esiselvityksen pääpaino on ollut viiden vuoden ajanjakso ennen henkirikosta eli mahdollisen virkarikoksen syyteoikeusaika. MTV Uutisten tietojen mukaan uhriin liittyviä tapahtumia on kuitenkin käyty läpi myös pitemmältä ajalta.

MTV Uutisten tietojen mukaan poliisi on kuullut kasvotusten tai kirjallisesti yhteensä 40–50 ihmistä. Kuultavana on ollut paitsi lastensuojelun ja koulun henkilöstöä myös uhrin lähiomaisia ja kavereita. Aineistoa esiselvitykseen on kertynyt useita satoja sivuja.

– Kattava kuva on saatu asiasta, sanoo tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario Markku Silén.

Silén ei halua vielä ennakoida, päätyykö poliisi esiselvityksen perusteella epäilemään mahdollista rikosta. Ratkaisu saataneen ensi viikolla, jolloin poliisi todennäköisesti tekee päätöksen, aloittaako se varsinaisen rikostutkinnan asiassa.

– Kyse on poikkeuksellisesta asiasta, jonka selvitysintressi on erittäin suuri, Silén sanoo.

Poliisi on aiemmin kertonut uhrin huoltajien suostumuksella, että poika oli lastensuojelun asiakas ja hänet oli sijoitettu asumaan kodin ulkopuolelle.

Tuoreimmat aiheesta

Koskelan teinisurma