Helsingin käräjäoikeus on välituomiossaan määrännyt Koskelan teinimurhasta syytetyt pojat mielentilatutkimukseen.
Syyttäjä on vaatinut kolmelle tekoaikaan 15–16-vuotiaalle nuorukaiselle rangaistusta muun muassa nuorena henkilönä tehdystä murhasta.
Välituomiollaan käräjäoikeus on määrännyt syytetyt mielentilatutkimukseen. Käräjäoikeus on myös määrännyt vastaajat pidettäväksi edelleen vangittuna.
Asian käsittelyä käräjäoikeudessa jatketaan mielentilatutkimuksen valmistuttua. Tavanomaisesti tutkimuksen valmistumiseen menee useita kuukausia.
Lue myös: Koskelan teinisurman taustalla oli rajua kiusaamista – professori: Nämä neljä ihmistyyppiä ovat kaikkein riskialttiimpia ryhtymään kiusaajiksi
Tekoihin otetaan myöhemmin kantaa
Oikeus ottaa vasta mielentilatutkimuksen jälkeen kantaa siihen, mihin rikoksiin pojat ovat syyllistyneet.
Oikeus on kuitenkin katsonut selvitetyksi, että kaksi vastaajaa on kohdistanut uhriin väkivaltaa pääasiassa lyömällä ja potkimalla häntä useita kertoja.
Lyönnit ja potkut ovat valtaosin osuneet asianomistajaa päähän tai vartaloon. Samat tekijät ovat oikeuden mukaan jatkaneet väkivaltaa silloinkin, kun uhri makasi maassa.
Toinen heistä löi uhria myös metalliputkella ja pudottautui kahdesti hänen päälleen.
Kolmas nuorukaisista on vielä lyönyt asianomistajaa kaksi kertaa nyrkillä kasvoihin ja osallistunut uhrin kantamiseen toiselta tekopaikalta kolmannelle paikalle.
Teon motiivi ei ole selvinnyt. Syytetyt ovat kiistäneet murhan, mutta he myöntävät väkivallan vähäisempinä rikoksina.