Tällainen tuomio Koskelan henkirikoksesta annettiin – kaikille pojille yli kahdeksan vuotta vankeutta murhasta

1:13img
Koskelan teinimurhasta lisätietoja MTV Uutiset Livessä.
Julkaistu 03.09.2021 14:02
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Helsingin käräjäoikeus on antanut tuomionsa Koskelan henkirikoksesta. Teossa 16-vuotias poika kuoli mittavan ja pitkäkestoisen väkivallan seurauksena. Tekijät olivat uhrin tuntevia ikätovereita.

Kolme tekohetkellä 16-vuotiasta poikaa tuomittiin nuorena henkilönä tehdyistä murhasta, minkä lisäksi heitä tuomittiin myös eräistä muista rikoksista.

Eniten väkivaltaa tehneelle pojalle annettiin 10 vuoden 1 kuukauden, toiselle 9 vuoden 2 kuukauden ja vähiten väkivaltaa tehneelle pojalle 8 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistus.

Koska tekijät ovat nuoria, istuvat he rangaistuksesta kolmanneksen.

Pojat velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan uhrin vanhemmille kummallekin korvaukseksi kärsimyksestä 12 000 euroa.

Syyttäjä vaatii pojille nuorena henkilönä tehdystä murhasta 12 vuoden, 11 vuoden sekä yhdeksän ja puolen vuoden vankeusrangaistuksia.

Koskelan teinisurman uhri rakasti Legoja, kissoja ja auttoi itsemurhaa suunnittelevaa vain kuukausia ennen kuolemaansa: "Meillä on vain yksi elämä"

Mustelmia, ruhje huulessa ja synkkiä viestejä internetissä – uutuuskirja: näin Koskelan teinisurman uhri putosi yhteiskunnan turvaverkkojen läpi

Tuntien väkivaltaa ja nöyryytystä

Henkirikos tapahtui Helsingin Koskelassa 4.–5. joulukuuta viime vuonna, jossa seurue oli viettämässä yhden tuomitun 16-vuotissyntymäpäivää Koskelan sairaala-alueella.

Oikeuden mukaan tekijät olivat ennakolta suunnitelleet ostavansa pojalle väkevää alkoholia ja kohdistavansa tähän väkivaltaa. Väkivalta kesti oikeuden arvion mukaan yli kolme tuntia. Tekojen aikana uhri muuttui liikuntakyvyttömäksi, puhumattomaksi ja lopulta tiedottomaksi.

Uhria oli lyöty ja potkittu päähän ja eri puolille kehoa sekä lyöty kepillä ja metallitangolla. Tämän kättä oli yritetty murtaa ja tämän ylävartalon päälle oli pudottauduttu kahdesti. Lisäksi pojalle oli tehty nöyryyttäviä ja halventavia tekoja, tämän päälle oli syljetty ja virtsattu sekä tämän hiuksia yritetty polttaa. Häntä myös kuvattiin teon aikana ilman housuja samalla, kun tämän pakaroiden välissä sytytettiin papatteja. Lisäksi uhriin kohdistettiin muuta väkivaltaa.

– Kysymys on ollut voimakkaasta, monimuotoisesta, laaja-alaisesta ja pitkäkestoisesta väkivallasta, tuomiossa luonnehditaan.

Lue myös: Rikostoimittajan kommentti: Koskelan surman yksityiskohdat järkyttävät, mutta meidän on tiedettävä ne, jotta vastaavaa ei koskaan enää tapahtuisi

Jättivät uhrin virumaan talviyöhön – kuoli tunteja myöhemmin

Tekijät poistuivat paikalta viimeistään puolen yön aikaan, jättäen uhrin makaamaan maahan kylmään vähissä vaatteissa alaruumis paljaana. Kyseisenä joulukuisena yönä lämpötila oli lähes nolla astetta.

Uhri kuoli useiden kylkiluiden murtumiin, aivojen ruhjeeseen ja vamman aiheuttamiin aivojen lukinkalvonalaisiin verenpurkaumiin. Hän kuoli useita tunteja väkivallan jälkeen.

Tuomion mukaan poikien tarkoitus ei ollut tappaa uhria. Se ei poistanut näiden vastuuta teosta.

– Vastaajien on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että uhri kuolee heidän menettelynsä seurauksena. Vastaajilla on ollut yhteisymmärrys tekoon ja he ovat osallistuneet siihen tavalla, jota käräjäoikeus on pitänyt yhdessä tehtynä. Tekotapaa on pidetty erityisen raakana ja julmana, oikeuden tiedotteessa todetaan.

Nuoret määrättiin aiemmin mielentilatutkimukseen, jossa heidät kaikki todettiin syyntakeisiksi. Tuomio ei ole lainvoimainen.

MTV Uutiset ei julkaise tuomittujen nimiä näiden alaikäisyyden vuoksi.

3:35img

Näin rikostoimittaja Tiia Palmén kommentoi tuomiota.

Lue myös: Koskelan henkirikos oli nuorten "sairas leikki", arvioi tapauksesta kirjan tehnyt Tiia Palmén: "Toivottavasti joskus tulee ymmärrys, mitä oikeasti tuli tehtyä"

"Olen sanonut hänelle, että tunnen pelkoa häntä kohtaan" – Koskelan teinimurhasta syytetyn äiti kertoo, miten hirmuteot valkenivat lähipiirille

Tuoreimmat aiheesta

Koskelan teinisurma