Pienen lapsen koskettava kirje joulustressistä kärsivälle vanhemmalle alkaa sanoilla "ole minulle kiltti tänä jouluna". Kirjeessä "lapsi" muistuttaa vanhempia siitä, että toisinaan joulun jännitys on liikaa pienelle mielelle.
Estherin muistutus lapsen käytöksestä joulun aikaan avaa monen vanhemman silmät. Esther Sowerby kirjoitti kirjeen lapsen näkökulmasta ja julkaisi sen sosiaalisessa mediassa.
"Ole kiltti minulle tänä jouluna"
Kirjeessä lapsi muistuttaa vanhempia siitä, että toisinaan joulun jännitys on liikaa pienelle mielelle.
– Ole kiltti minulle tänä jouluna, Estherin Facebook-teksti alkaa.
– Olet varmaan antanut minun syödä enemmän sokeria kuin tavallisesti, joten mielialani heittelevät enemmän laidasta laitaan. Juhlapyhien aikaan rutiinia ei ole, ja selviän muutoksista paremmin, kun tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu. Joten, kiltti, selitä päivän suunnitelma minulle selkeästi, hän jatkaa.
"Mutta näen, kun stressaannut..."
Kirjeessään lapsi muistuttaa, että joulumatkailu on stressaavaa myös hänelle, eikä lapsi kaiken kukkuraksi ymmärrä rahan arvoa.
– Jos en millään voi saada jättimäistä Lego-settiä joululahjaksi, kiltti, kerro se minulle hyvissä ajoin ennen joulua. Näin ehdin päästä yli pettymyksestäni ja opin luottamaan sinun rehellisyyteesi, Esther kuvailee.
– Aikuisista joulun valmisteleminen on stressaavaa. Tiedän, että haluat joulun olevan minulle täydellinen, jotta saan muistoja, joita vaalia ikuisesti. Mutta näen, kun stressaannut, joskus jopa ennen kuin näet sitä itse. Huomaan sen ja heijastan sitä kuin peili. Ole kiltti, hidasta, huomaa minut, puhu minulle, leiki kanssani. Nämä ovat asioita, joita muistan.
"En koskaan tahallani tuota sinulle pettymystä"
Estherin kirjeessä lapsi myöntää, että uhmakohtauksia tai hermojen menetyksiä on luultavasti luvassa.
– Ole kiltti, älä häpäise tunteitani huutamalla. En koskaan tahallani tuota sinulle pettymystä, enkä yritä pilata jouluasi. En ole niin laskelmoiva, Esther kirjoittaa.
– Olen vain pieni ihminen, jonka aivot käsittelevät stressiä eri tavalla kuin sinun. Ole kiltti, yritä ymmärtää minua, minun näkökulmastani.
Jos joulu tuntuukin menevän pieleen, Esther kehottaa syleilemään lasta lujasti. Rakkauden tunteminen on lapselle tärkein asia, eivät hienot jouluruoat tai lahjat.
Teksti kosketti, mutta myös ahdisti
Estherin teksti keräsi pian kymmenien tuhansien ihmisten huomion. Itsekin kahden lapsen äiti Esther kertoi haastattelussa, että työskentelee lasten parissa ja ymmärtää siksi, millainen joulun kokemus heille voi olla. Esther ei puhuisikaan lapsen väärästä käyttäytymisestä, vaan stressaantuneesta käyttäytymisestä.
– Olen saanut niin monia positiivisia kommentteja, jotka ovat asiani kanssa samaa mieltä ja kiittävät lapsen äänen esiintuomisesta, Esther kuvaa.
– Olin myös yllättynyt siitä, miten moni järkyttyi tekstistä. Uskon, että syvällä sisimmässämme me kaikki muistamme tunteet, joita meillä oli lapsena, kun kaikkea tuntui olevan liikaa eivätkä aikuiset ymmärtäneet.
LUE MYÖS: Lemmikkiä vaanivat joulukodissa monet vaarat – pakkausnaru ja suklaakin kohtalokkaita: "Nyrkkisääntö on, että jos 10-kiloinen koira syö kokonaisen maitosuklaalevyn..."
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Lähteet: Facebook.com, Goodmorningamerica.com