Kotiteollisuus-yhtyeeltä oma grillimakkara

Kotiteollisuus (Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva)
Kotiteollisuus (Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva)Copyright 2009 Lehtikuva
Julkaistu 10.02.2011 15:52

Suomalaisen miehen syvimmistä tunnoista laulava lappeenrantalaisbändi on lähtenyt mukaan myös suomalaismiesten murkinaosastolle.

Kotiteollisuus-yhtye julkaisi tänään mielenkiintoisen uutisen. Bändi on kaikessa hiljaisuudessa valmistellut omaa grillimakkaraa, joka pamahtaa kauppojen kylmätiskeihin maaliskuun lopussa.

– Tuotteen valmistaja on Järvi-Suomen Portti, jonka tehtailla Mikkelissä Kotiteollisuusgrillimakkaran mystinen resepti on Jouni Hynysen, Janne Hongiston, Jari Sinkkosen ja ennen kaikkea bändin kokin Tuomas Waseniuksen toimesta ja ohjeistuksessa kehitelty. Lopputuloksena on elintarvike, josta ei makua ja luonnetta puutu, tiedotteessa hehkutetaan.

Kotiteollisuus-grillimakkara tulee kauppoihin maaliskuussa.

Kotiteollisuus-grillimakkara tulee kauppoihin maaliskuussa.

Yhtyeen humoristisessa tiedotteessa kerrotaan myös, että Kotiteollisuus-makkara on parhaimmillaan mökillä grillattuna, kyytipoikana makkaralle sopii parhaiten olut.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Kotiteollisuus