– Hermo siellä lepäsi, kun katseli satamasta lähteviä laivoja. Siinä sai ajatukset irti omista hölmöilyistä, 35-vuotias Simo muistelee nyt tyhjänä olevaa Kotkan vanhan poliisitalon ulkoilutilaa.
Viime viikonloppuna MTV Uutisissa julkaistiin reportaasi Kotkan tyhjillään olevasta poliisivankilasta ja erityisesti sen ulkoilutilan seinäkirjoituksista. Simo – tai itseasiassa hänen vaimonsa – tunnisti yhden Simon kirjoittamaksi.
Rikoskierteestä sittemmin päässyt Simo on istunut Kotkan poliisivankilassa kymmeniä öitä. Päihdehuuruinen rikoskierre alkoi nuorena poikana 2000-luvun alussa.
Taustalla on laaja kirjo rikoksia ryöstöistä varkauksiin ja näpistyksistä autojuttuihin. Vankilatuomioitakin on kertynyt useampia.
Käynnit poliisivankilassa olivat tuttuja.
– Se oli sellaista menoa, että jos alkuviikosta pääsi pois, niin loppuviikosta oltiin takaisin.
Kotkan tyhjillään oleva poliisivankila kätkee sisälleen tarinoita.
Ruosteiset vessanpöntöt
Poliisitalolla kiinniotettu vietiin ensin sumppuun, jossa henkilö tarkastettiin. Sieltä tie vei sitten poliisivankilan ankeaan selliin.
– Nuorena poikana ne tuntuivat hirveiltä. Kunto oli kamala. Vessanpöntötkin olivat aivan ruosteessa.
Suhtautuminen vuosien mittaan kuitenkin muuttui, kun Simolle kertyi kokemusta muistakin poliisivankiloista ja oikeista vankiloista.
– Jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että kun pääsi vaikkapa käräjäreissulla Kotkan poliisivankilaan, niin se oli kuin kotiin olisi tullut. Kaikki tututkin olivat siellä.
Aika kului lukemalla
Aika kävi kuitenkin aina sellissä pitkäksi. Vuorokaudesta sellissä istuttiin 23 tuntia ja tunti ulkoilua. Poikkeuksen toivat vain kuulustelut.
– Kyllä ne pitkiä tunteja olivat. Aika kului kirjoja ja lehtiä lukemalla. Kirjoja oli siellä paljon, kun niitä oli saatu lahjoituksena ja tapaajat olivat tuoneet.
– Dekkareita muistan lukeneeni, mutta välillä omat jutut sotkivat ajatukset niin, ettei lukemisestakaan tullut mitään.
Kokeneilla kävijöillä oli omat juonensa.
– Välillä oltiin jätkien kanssa samoista jutuista kiinni ja tietysti meidät pistettiin poliisivankilassa eri kerroksiin, ettei voitaisi kommunikoida keskenään.
– Me ratkaistiin se tyhjentämällä vessanpönttö kertakäyttökupilla. Kun vesi oli pois, niin putkia pitkin sitten juteltiin kerrosten välillä ja punottiin juonia. Kyllä tutkijat oli välillä ihmeissään.
Kuin kotiin olisi tullut, Simo muistelee käyntejä Kotkan poliisivankilassa.
Tiilikirjoitus kalteriparvekkeella
Tutkintavankien kolkko, betoninen ulkoilutila sijaitsi korkealla talossa. Kolme metriä leveästä ja kymmenkunta metriä pitkästä katetusta kalterihäkistä aukesi näkymä satamaan.
– Hermo siellä lepäsi, kun katseli satamasta lähteviä laivoja. Siinä sai ajatukset irti omista hölmöilyistä. Tykkäsin olla siellä. Talvella se oli kuitenkin todella kylmä.
Simon vertailussa Kotkan poliisivankilan ulkoilutila päihittää monet muut poliisivankilat.
Simon seinään kirjoittama teksti on toiveikas: ”Ei niin pitkää tuomiota, ettei vapaus koita – ei niin suurta surua ettei ilo voita”.
Simo muistaa kirjoittaneensa sen 2000-luvun alussa.
– Kirjoitin sen muuallekin.
– Ei se omaa tekstiä ollut, vaan varmaan jostain nuorisovankilan kerrospunkan pohjasta olin lukenut sen. Jotenkin se tuntui vaan hyvältä.
– Aina siellä ulkoilutilassa oli kyniä. Siellä oli sellaisia putkia, jossa niitä oli tai sitten kyniä oli jätetty kaltereiden päälle.
Asiat asioina
Sittemmin seinille kirjoittelu on jäänyt. Samoin mieskin rauhoittui.
– Sen huomasi, että jos panee itse vastaan, niin kohtelu on huonompaa. Päätin, että on parempi hoitaa asiat asioina.
Vuosien mittaan Simo asui myös Lahdessa.
– Siellä poliisit on enemmän mulkkuja kuin Kotkassa.
Simo vapautui viimeisestä tuomiostaan kesällä ja on nyt töissä.
– Pikku hiljaa olen päässyt rikoskierteestä eroon, raitistunut Simo sanoo.