Koulun markkinointi-idea pelottavine pelleineen johti anteeksipyyntöön Singaporessa.
Koulun markkinointi-idea Singaporessa johti anteeksipyyntöön, kun kauhistuneet vanhemmat soittivat jopa poliisille opinahjon "hauskan idean" vuoksi." Paikallinen oppilaitos oli palkannut hahmoja esiintymään ala-asteiden ulkopuolelle, mutta idea meni pahasti pieleen.
Lue myös: Jos sanot kolme kertaa nämä sanat Burger Kingin vessassa Ruotsissa, tapahtuu jotain kauhistuttavaa
Äiti järkyttyi pellehavainnoista
Vice-sivuston mukaan yksi paniikkiin menneistä vanhemmista oli Lene Wong, joka sai muilta vanhemmilta viestejä klovneiksi pukeutuneista henkilöistä, jotka "maleksivat" koulun ulkopuolella. Lene oli hakemassa 9-vuotiasta tytärtään koulusta ja kun tämä ei odottanutkaan tuttuun tapaan portilla, Lene alkoi hätääntyä.
Kertomukset pelleasuisista henkilöistä eivät huolta vähentäneet; väitteiden mukaan pellet esimerkiksi pyysivät lapsia seuraamaan itseään ja tarjosivat näille palkkioita.
– Pellet ovat karmivia myös aikuisten mielestä. Tämä on jokaisen vanhemman pahin painajainen, Lene kommentoi.
Hän yhytti tyttärensä myöhemmin; tämä oli täysin kunnossa. Pelot olivat kuitenkin ehtineet levitä.
Pelottavat pellet päätyivät otsikoihin. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Ministerikin kutsui typeräksi ideaksi
Poliisi kertoi saaneensa pelleistä useita ilmoituksia. Asiaan otti kantaa jopa ministeri Tan Chuan-Jin, joka kutsui Facebookissa ideaa vaaralliseksi.
Kenties tämän vuoksi pellet pelottavat: kauhuklovni-ilmiö on maailmanlaajuisestikin tunnettu. Myös Suomessa pelleily johti rikosilmoituksiin vuonna 2016:
0:57
Oppilaitos oli "mainostempauksen" takana
Lopulta klovnikauhun taustalta paljastui yksityinen oppilaitos. Speech Academy Asia ilmoitti Straits Times -lehdessä pyytävänsä anteeksi "mainosideaansa": klovnit oli palkattu mainostamaan muun muassa puheoppitunteja.
– Asujen taustalla ei ollut pahoja aikeita ja pyydämme vilpittömästi anteeksi. Emme tee vastaavaa enää, keskuksen johtaja Kelvin Tan kommentoi.
Johtajan mukaan tempaukseen oli pyydetty "söpöjä asuja". Koulu ei tiennyt, että vaatetukseksi valikoituisivat pelleasut. Opinahjon mukaan pellet eivät kuitenkaan vieneet lapsia mihinkään tai tarjonneet näille rahaa.
Lue myös: Harmaa koira vai karmiva pelle? Tässä kuvassa piileskelevä hahmo puistattaa nyt netissä: "Pelkään oikeasti katsoa kuvaa enää"
Katso myös: Tämä klovnimeikki pelkästään ihastuttaa! Testaa kimmeltävä halloween-look, joka sopii myös lapsille:
1:00
Lue myös: Muistatko tämän? "Kaamean näköinen" lastenkirja vei monet yöunet 1980-luvulla
Lue myös: Riikka ihmetteli outoa toukkaletkaa ja pyysi lapsenkin katsomaan – vasta myöhemmin selvisi, kuinka vaarallisia otukset ovat
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Vice.com, Straitstimes.com