Pohjois-Makedonian presidentti saattoi tytön kouluun kuultuaan häneen kohdistuvasta kiusaamisesta. Asiasta uutisoi CNN.
Presidentti Stevo Pendarovski piti kiinni Embla Ademin kädestä saattaessaan hänet peruskouluun maanantaina.
Presidentin kanslian mukaan Embla oli kokenut Gostivar-kaupungissa sijaitsevassa koulussa kiusaamista Downin oireyhtymän vuoksi. Kyseinen ominaisuus voi vaikuttaa oppimiseen, terveyteen ja luoda erottuvia kasvonpiirteitä.
Pendarovskin kerrotaan keskustelleen tytön vanhempien kanssa perheen kokemista päivittäisistä haasteista.
– Presidentti sanoi, että lasten oikeuksia vaarantavien henkilöiden käyttäytymistä ei voida hyväksyä, varsinkin kun on kyse lapsista, joilla on epätyypillinen kehitys, kanslian lausunnossa todetaan.
"Olemme kaikki tasa-arvoisia"
Lausunnossa muistutetaan, että esimerkiksi down-lasten tulisi kokea ihmisten perusoikeuksien lisäksi olonsa tasa-arvoiseksi ja tervetulleeksi kouluun.
– Se on meidän velvollisuutemme, niin valtiona kuin yksilöinä, ja avaintekijänä tässä yhteisessä tehtävässä on empatia.
Jutun alussa olevalla videolla näkyy, kuinka presidentti antaa Emblalle lahjoja. Hänen kerrotaan myös vilkuttaneen koulun portilta tytölle, kun hän kävelee sisään.
– Olemme kaikki tasa-arvoisia tässä yhteiskunnassa. Tulin tänne antamaan tukeni ja lisäämään tietoisuutta siitä, että osallisuus on perusperiaate.