Opetusministeriö jakaa ensi keväänä kaikille yhdeksäsluokkalaisille tuolloin suomeksi ilmestyvän, kansainväliseksi ilmiöksi nousseen tasa-arvoa käsittelevän kirjan. Hanketta kritisoiva kansanedustaja Mika Raatikainen on tehnyt ministerille asiasta kirjallisen kysymyksen.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt lahjoittaa kaikille Suomen yhdeksäsluokkalaisille kirjailija Chimamnda Ngozi Adichien Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä -teoksen.
Nigerialaisen kirjailijan vuonna 2012 pitämien tasa-arvoa ja fenimismiä käsittelemien puheiden pohjalta toimitettu teos ilmestyy suomeksi keväällä 2017.
Kansanedustaja Mika Raatikainen (ps) ihmettelee kirjahanketta. Raatikainen on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle.
Raatikainen kertoo saaneensa kimmokkeen kirjalliselle kysymykselle sen jälkeen, kun hänelle oli tullut aiheesta yhteydenottoja opettajapuolelta.
– Päätin, että raapaisen saman tien kysymyksen ministeriöön. Nyt odotan sieltä vastausta, kansanedustaja kommentoi MTV Uutisille.
"Feminismi on poliittinen aatesuunta"
Raatikaisen mielestä feminismin voidaan katsoa olevan poliittinen aatesuunta. Hän pohtiikin, että halutaanko kirjan myötä edistää perusteilla olevan feministisen puolueen asiaa ja kysyy, onko ideologiaa tarpeellista tarjota kaikille yhdeksäsluokkalaisille.
– Minusta on sinänsä vähän outoa, että yhden puolueen juttua aletaan jakaa kirjojen muodossa koululaisille tai opiskelijoille, Raatikainen sanoo.
Chimamnda Ngozi Adichien teokseen tai hänen puheisiinsa kansanedustaja ei ole vielä perehtynyt.
– Olen kyllä saanut siitä tietoa muualta, mutta nyt täytyy varmaan tutustua siihen, mikä se oikein on ja lukea koko helahoito.
Hankkeelle 70 000 euroa
Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi Facebook-sivuillaan 1. joulukuuta, että ministeriö on myöntänyt peruskouluihin suunnattuun tasa-arvohankkeeseen 70 000 euron avustuksen Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys ry:lle.
Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan hanke liittyy myös WOW (Women of the World) Finlandin Suomi 100-juhlavuoden tapahtumakokonaisuuteen.
Kirjalahjoitus peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille on osa valtakunnallista hanketta. Chimamanda Ngozi Adichie tunnetaan Puolikas keltaista aurinkoa -menestysromaanistaan.
Meidän kaikkien tulee olla feministejä -teos käsittelee esimerkkejä kirjailijan omasta nuoruudesta ja aikuiselämästä Nigeriassa ja Yhdysvalloissa.
Asiasta keskustelua somessa
Ministeriön Facebook-postaus poiki pienen keskustelun, johon kommentoi myös kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu. Kultturikeskus PiiPoo vastaa hankkeesta kokonaisuutena.
– Kirja valikoitui Jyväskylän yliopiston tutkijoiden tekemän idea-aloitteen perusteella. Itse kirjan lukeneena voin vakuuttaa, että se ei tähtää aivopesuun tai yksioikoiseen ajatteluun.
– Itselläni kirja herätti myös paikoitellen suunnatonta ylpeyttä suomalaisen yhteiskunnan edistyksellisyydestä ja siitä miten hienosti meillä moni asia on, Kuitu perusteli kirjavalintaa Facebookissa 9. joulukuuta.
Toiminnanjohtajan mukaan hankkeesta kerätään myös kirjoituskatselmus ja näin saadaan tieto siitä, mitä nuoret ajattelevat tasa-arvosta tämän päivän Suomessa.
– Koko hankkeen läpileikkaavana ajatuksena on tasa-arvo ja jokaisen ihmisen oikeus olla ja tulla kunnioittavasti kohdatuksi ja kohdelluksi omana itsenään, Kuitu jatkoi Facebookissa.